PISKI: Paljain jaloin – Lauluja Uuno Kailaan ja Saima Harmajan runoihin

Arvio julkaistu Soundissa 3/2011.
Kirjoittanut: Antti Marttinen.

Piski on tehnyt kiinnostavaa ja omaleimaisen pienimuotoista rockmusiikkia, mutta tällä levyllä yhtye on tarttunut kahden klassisen runoilijan tuotantoon. Levyllä tulkittavat runoniekat edustavat ns. hautausmaaosastoa. Albumi onkin omistettu kahdelle nuorena kuolleelle ihmiselle. Levy ei siis ole

Arvio

PISKI
Paljain jaloin – Lauluja Uuno Kailaan ja Saima Harmajan runoihin
Wood Productions

Piski on tehnyt kiinnostavaa ja omaleimaisen pienimuotoista rockmusiikkia, mutta tällä levyllä yhtye on tarttunut kahden klassisen runoilijan tuotantoon. Levyllä tulkittavat runoniekat edustavat ns. hautausmaaosastoa. Albumi onkin omistettu kahdelle nuorena kuolleelle ihmiselle. Levy ei siis ole
varsinaista riemun juhlaa, mutta kun sen tunnelma on ensin määritelty, voidaan siirtyä arvioimaan, miten runot istuvat niitä varten sävellettyyn musiikkiin.

Iso ratkaisu on jouduttu tekemään siinä, että kun runot ovat alunperin 1920- ja 1930 -luvuilta, minkä aikaiselta musiikin pitäisi kuulostaa? Vain harvat alan harrastajat tietävät, millaista musiikkia Suomessa kuunneltiin tuona aikana, joten siinä mielessä kenttä on ollut avoin. Piski on ratkaissut asian fiksusti, joitakin kojesoundeja lukuun ottamatta musiikin tunnelma on pidetty melko ajattomana viuluineen, pianoineen ja naisäänineen. Ajattomuus tavoitetaan hyvin muun muassa lauluissa Silmien vaihtajat ja Kun olin kuollut, mutta yleisesti ottaen koko levykin toimii. Alallaan onnistunut taltiointi.

Lisää luettavaa