POHJANNAULA: Tätä kaikki kaipaa

Kansanmusiikkista poljentoa nykyaikaan päivittävän Pohjannaulan levytysura on edennyt tasaista aaltoliikettä. Kivi-debyyttiä (1998) seurannut Pässinpää (2000) ei yltänyt samalle tasolle, mutta Päreinä (2002) osoittautui toistaiseksi bändin onnistuneimmaksi työksi. Tätä kaikki kaipaa pitää tuskin paikkaansa, sillä sen verran laimean vaikutuksen Pohjannaulan fuusio tällä kertaa tekee.

Pohjannaulan laulusta ja teksteistä vastaava Samuli Mäkisalo kuuluu yhä kotimaisen rockin syvään baritoniluokkaan kuulostaen nyt entistä enemmän Kalle Aholalta. Bändinä Pohjannaula lähestyy sitä vastoin Lauri Tähkä & Elonkerjuuta ja, mikä kiusallisinta, enenevästi myös Nypyköitä. Albumi sisältää aivan liikaa humppaa hipovia polkantahteja.

Lapsus ja vanhus ja Ei ketäkään lanseeraavat uudissanojaan jostain muualta kuin kansanperinteestä ja toimivat yhtä epäluontevasti kuin edellisen kansanmusiikki meets reggae. Uho on kaikkea muuta ja Pahaa verta manaa sielua puhtaaksi kovin tehottomasti. Pinnan alla on albumin tunnelmallisin ja miellyttävin raita paljolti sen ansiosta, että Pohjannaula jättää rivakat rytmit vaihteeksi sikseen.