RIC OCASEK: Nexterday

Arvio julkaistu Soundissa 10/2005.
Kirjoittanut: Jarmo Vähähaka.
Ric Ocasekin edellinen soololevy, Billy Corganin vahvasti avittama Troublizing ilmestyi

Arvio

RIC OCASEK
Nexterday
Sanctuary

Ric Ocasekin edellinen soololevy, Billy Corganin vahvasti avittama Troublizing ilmestyi vuonna 1997. Morrisseymaisen tauon julkaisujensa välillä pitänyt Ocasek tekee paluun aikana, jolloin musiikillisen ilmapiirin odottaisi olevan hänelle suopean. Miehen vanha yhtye The Cars kun soundaa tällä hetkellä vallan muodikkaalta.

Hillittömän hienoja poplauluja aikoinaan säveltänyt Ocasek palaa kuitenkin varsin pienimuotoisesti. Herran omassa kellarissaan melkein kokonaan yksin äänittämä Nexterday kuulostaa hyvin demomaiselta. Rumpukoneet puksuttavat itsepintaisesti eteenpäin läpi koko levyn ja sovitukset ovat kauttaaltaan melko riisuttuja. Tähän ratkaisuun artisti päätyi, koska oli itse viime aikoina kuunnellut paljon muiden tekemiä kotikutoisia albumeita ja niistä kovin viehättynyt.

Ajoittain ratkaisu toimii sujuvasti, esimerkiksi päätösraita It Gets Crazy on bassosynaa ja kitarasooloa myöten riemastuttavaa kasaripoppista. Silti, kun Ocasek on erinomaisesti onnistunut muun muassa Weezerin, No Doubtin ja Mercury Revin tuottajana, olisi mieluusti kuullut näitäkin kappaleita lihaisempina versioina. Sävellyksissä ei kertaakaan päästä Just What I Needed -klassikon kaltaisiin sfääreihin, mutta muutamaan kertaan noustaan ihan mukavasti ilmaan leijumaan.

Yleisilmeeltään oudon raukeassa Nexterdayssa on jotain hyvin viehättävää. 

Lisää luettavaa