RICHARD ASHCROFT: Human Conditions

Arvio julkaistu Soundissa 11/2002.
Kirjoittanut: Topias Kauhala.
Wiganin kaupungista ei Richard Aschroftin, Manchester Cityn teinilupaus Lee Croftin ja rugby-joukkueen lisäksi tule yhtään mitään. Jos Croftin tähti on vasta nousussa, niin Wigan Warriors ja Ashcroft ovat jumiutuneet huolestuttavasti paikoilleen.

Arvio

RICHARD ASHCROFT
Human Conditions
Parlophone

Wiganin kaupungista ei Richard Aschroftin, Manchester Cityn teinilupaus Lee Croftin ja rugby-joukkueen lisäksi tule yhtään mitään. Jos Croftin tähti on vasta nousussa, niin Wigan Warriors ja Ashcroft ovat jumiutuneet huolestuttavasti paikoilleen. Myrskyisän The Verven lopullisesti hajottua Ashcroft julkaisi keskinkertaisen Alone With Everybody -albumin ja jatkaa nyt samoilla linjoilla uuden Human Conditionsin kanssa.

Suurin osa levyn kappaleista on enemmän tai vähemmän veistetty samasta puusta, eivätkä ne tarjoa mitään uutta. Buy It In Bottles ja Paradise ovat kauniita ja rauhallisia balladeja, jotka tuovat mieleen The Drugs Don't Workin. Niin levyllä kuin livenä Ashcroft on kuitenkin aina mukana koko sydämestään ja tulos on ajoittain koskettavaa. Jouset lähes kaikkien kappaleiden taustalla ovat hienoja ja albumin arvoa nostavia.

Alone With Everybody oli rakkauden osoitus Spiritualizedin Jason Piercen sydämen särkeneelle ja Ashcroftin kanssa naimisiin menneelle Kate Radleylle. Kuten esimerkiksi vaikeasti avautuva, mutta lopulta hienolta kuulostava Check the Meaning osoittaa, on hän uudemmalla levyllä paneutunut enemmän pohtimaan maailman menoa. Bright Lights yrittää erilaisuudellaan puskea esiin, mutta kappale ei ole samanlainen piristysruiske kuin Motown-vaikutteinen C'mon People (We're Making It Now) edellisellä albumilla. God in the Numbers tuo liikaa mieleen Spiritualizedin loistavan Let It Come Down -levyn, vaikka kappale ei ikinä sille levylle olisikaan mahtunut.

Nature Is The Law Brian Wilsonin taustalauluineen on hieno päätos. Silti Human Conditionsilta puuttuu se ajoittainen loistokkuus, joka The Verven A Northern Soul – ja Urban Hymns -levyillä oli. Levy ei ole huono, mutta ei myöskään sellainen, jota tulee kuunneltua kahta viikkoa pitempään. Mitä kauempana Ashcoft on Lancashiren harmaudesta ja elämän alamäistä, sitä merkityksettömämpää miehen musiikki tuntuu olevan. 

Lisää luettavaa