RON SEXSMITH: Exit Strategy Of The Soul

Arvio julkaistu Soundissa 8/2008.
Kirjoittanut: JARI JOKIRINNE.

Exit Strategy Of The Soul on kanadalaisen Ron Sexsmithin jo kymmenes pitkäsoitto. Miehen musiikkia on kautta linjan leimannut pyyteettömyys ja omalla tavallaan terve jääräpäisyys. Trendituulet eivät ole hetkauttaneet Sexsmithiä suuntaan tai toiseen.

Arvio

RON SEXSMITH
Exit Strategy Of The Soul
V2

Exit Strategy Of The Soul on kanadalaisen Ron Sexsmithin jo kymmenes pitkäsoitto. Miehen musiikkia on kautta linjan leimannut pyyteettömyys ja omalla tavallaan terve jääräpäisyys. Trendituulet eivät ole hetkauttaneet Sexsmithiä suuntaan tai toiseen. Hatunnoston arvoista on myös se, että mies on pitänyt itsestään äärimmäisen vähän meteliä ja antanut musiikin puhua puolestaan.

Toiselta kantilta katsottuna voidaan miettiä sitä, miksei Ron Sexsmith ole missään vaiheessa noussut lauluntekijöiden raskaaseen sarjaan. Aivan kuin mieheltä olisi kaikesta kaunosieluisuudestaan huolimatta puuttunut todellinen riskinottokyky, joka usein erottaa suuret taiteilijat tavallisista tallaajista. On selvää, että Tom Waitsia Ronista ei saa väkisinkään, mutta Elliott Smithin ja Badly Drawn Boyn tasolle olisi hänellä varmasti rahkeita.

Valitettava tosiseikka on, että Exit Strategy Of The Soul koostuu lauluista, joihin Sexsmith on varmasti vuodattanut sydänvertaan, mutta jotka toteutukseltaan jäävät vain pikkusievälle tasolle. Edes ajattomaan tuotantoon ja kevyihin kuubalaismausteisiin nojaavat äänimaisemat eivät peitä kappaleiden kumisevaa tyhjyyttä. Kaiken huipuksi levylle on lätkäisty tunnelmaa keventämään Brandy Alexanderin kaltainen ärsyttävä renkutus.

Lisää luettavaa