Pitkästä urastaan huolimatta kanadalainen laulaja-lauluntekijä Ron Sexsmith ei ole kyennyt lunastamaan kaikkia häneen kohdistuneita odotuksia. Elvis Costellon ja Paul McCartneyn kaltaisten kollegojen ilmaisema arvostus ei ole realisoitunut suuren yleisön tietoisuuteen yltäväksi läpimurroksi. Valitettavasti The Last Rider ei tuo Sexsmithiä itseäänkin turhauttavaan tilanteeseensa muutosta.
Virallisesta debyytistään Ron Sexsmithistä (1995) lähtien Sexsmithin tavaramerkkinä on ollut laulunsa hieman vaikeroivakin surumielisyys. The Last Riderilla tulkintojen vetoava alakulo kietoutuu jälleen kerran luontevasti eteneviin läpeensä melodisiin sävelmiin. Iloisuus ja pirteys eivät edelleenkään ole laulujen leimallisimpia ominaisuuksia.
The Last Riderilla Sexsmith ja asiallisesti säestävä bändinsä tekevät ennen kaikkea tasaista työtä. Breakfast Etherealin muita raitoja äänekkäämpi sovitus ja Radion rokkaava ripeys sentään hieman rikkovat uhkaavaa tasapaksuutta.
Ron Sexsmith on myöntänyt levyjen teon aloittamisen olevan kerta kerralta tuskallisempaa. The Last Rider ei kuulosta luovuttamiselta, mutta Dreams Are Biggerin rivit jäävät silti askarruttamaan: ”’Cause if your dreams are bigger than your worries, you’ll never have to worry about your dreams”.
