THE ROYAL BEAT CONSPIRACY: Gala Galore

Sjutton också, rokkibändi ruotsista! Jo pitkään tuo sanapari on riittänyt laadun takeeksi ja kun siihen vielä lisätään levy-yhtiö Bad Afro, tuskin kukaan odottaa saavansa muuta kuin mannaa. Muun muassa Suomen ja Skandinavian parasta livebändiä eli Flaming Sideburnsia levyttäneen tanskalaisen Lars Kroghin lafka oli aloittamassa ruotsirokin voittokulkua, eikä miehen vainu ole kadonnut. Royal Beat Conspiracy on itse asiassa aika kaukana länsinaapurissamme yleisestä garagerockista. Gala Galoren ruhtinaalliset 15 kappaletta esittelevät varsin monipuolisen yhtyeen, joka kumartelee hieman eri suuntiin kuin pitkälti Stoogesista ja MC5stä ammentavat kollegansa. Royal Beat Conspiracy seisoo meren yllä haroen juurillaan niin 60-luvun brittirockin ja psykedelian, kuin jenkkisoulin ja rockabillyn suuntaan. RBC taitaa olla ainoita ruotsirockin edustajia, joka uskaltaa myös herkistellä ja tekeekin sen hyvin.
Monin paikoin yhtye seikkailee samoilla poluilla kuin kaksi loistavaa levyä tehnyt maanmiehensä Soundtrack Of Our Lives. Yhtäläisyyteen on konkreettinen syy: molempia yhtyeitä on tuottanut Torsten Larsson. Biisien monipuolisuus on hengästyttävää, mutta yhtye selviytyy urakasta kunnialla pitkälti laulaja L-P Andersonin karisman ansiosta. Iso osa Gala Galoren itsevarmaa soundia on The Royal Hornsin torvisektio, jota kuullaan lähes joka raidalla.
Levyn avaava She's A Pretty Thing edustaa kutakuinkin levyn keskiarvoa, jos sellainen olisi mahdollista määrittää. Seuraavaksi hypätään parin minuutin ajaksi pollen selkään preerialle The Chameleon's Changing Colourin kaikuessa kanjoneissa. Tämän jälkeen otetaan alle prätkä, jonka Tonight kiihdyttää vauhtiin kolmen soinnun ja murhariffin voimalla. Neljäntenä twistataan punavalkoisen Buickin konepellillä Hollywood Feverin tahtiin, jonka jälkeen Satan's Radiolla kitaraa soittaa ruotsalaisnimen taakse piiloutunut Keith Richards. Sitten onkin jo yö. Aika sytyttää nuotio ja kaivaa akustiset kitarat esiin parin biisin ajaksi.
Levyn alkupuoli on siis perhanan hyvien ja erilaisten biisien juhlaa.Siksi onkin harmi, että levyn jälkipuoliskolla tyylivalikoima supistuu ja biisit ovat enemmän perus sixtiesrokkia. Sinänsä hienoja kappaleita, mutta alkulevyn monipuolisuus syö niiden tehoa. Kuitenkin Gala Galore on tarpeellinen lisä hieman yksipuoliseen Skandinavian rockbuumiin.