RUNNING WILD: The Brotherhood

Rock'n'Rolfin missio rautaisten miesten ja puisten laivojen puolesta alkaa saada pelottavia piirteitä. Uuden levyn kansissa mies istua jöröttää kuninkaallisessa sotilaspuvussa rätti päässään ja tuijottaa tyhjästi kameraan. Aivan kuin ajatukset olisivat pahasti sumentuneet. Kuvat voisi kuitata pelkkänä naurettavuutena, mutta mies on taatusti vakavissaan.

Matka on uuvuttanut Rolf Kasparekin: näin väsynyttä levyä ei olisi kuvitellut kuulevansa Running Wildilta, vaikka se putosikin kartalta kymmenkunta vuotta sitten ja kurssi on ollut hukassa siitä lähtien. Entiset soittokaverit ovat jättäneet laivan. Kaikki tarpeellinen on sanottu ja soitettu. Nämä melodiat on mitättömin pienin variaatioin kuultu Rolfin suusta ja sormista liian usein. Itse asiassa The Brotherhood on muutamine AC/DC-latteuksineen niin surkea kiekko, että alkaa epäillä, mitä tässä bändissä oikein näki kolmen ensimmäisen levyn ja Death Or Gloryn aikaan. Kun painaa stop-nappia, muistuvat mieleen kiehtova merirosvo-ideologia ja maukkaat hevirallit. Nyt Pirate Songit ja Unationit ainaisine purjeen nostoineen ovat pelkää parodiaa.

Kertokaa nyt joku Rolfille, että se aarrekartta oli väärennös. Mitään aarretta ei ole. Etsiminen kannattaa pikkuhiljaa lopetella.