RUOSKA: Rabies

RUOSKA
Rabies
EMI

Ruoska on kolmella edellisellä levyllään saanut hyvää palautetta siitäkin huolimatta, että bändi on jatkuvasti tunkeutunut yhä syvemmälle Rammsteinin rakentaman teollisuusalueen sokkeloihin. Jos tälle Rammstein-kytkennälle ei aseta liikaa painoarvoa, Ruoskalla on hetkensä. Bändin metallinen tamppaus on tehokasta ja yhtyeeltä irtoaa näppäriä biisejä, mutta rajoja rikkovasta musiikista puhuminen olisi liioittelua.

Rabies on parhaimmillaan tunnelmaltaan väkevä, mutta konemusiikin ja metallin ristisiitos ei sittenkään kuulosta riittävän uhkaavalta ja synkältä. Levyn voimaa ja vaaran tuntua leikkaavat sen siloiteltu ja siisti ilmiasu. Monet biiseistä kuulostavat siltä kuin ideoita ei olisi viety loppuun asti ja niiden huiput on jätetty roikkumaan. Kokonaisuudessaan Rabies on lähinnä yritystä kohti päämäärää, joka on vasta hakusessa.

Jos sitten alkaa miettiä Rammstein-kytkentää, se heittää synkkiä pilviä koko levyn ylle. Vaikka Ruoska hallitsee saksalaisen ilmeettömyyden ja pedanttisuuden, mielleyhtymät saksalaisryhmään varjostavat Ruoska autenttisuutta ja ainutlaatuisuutta, tekisi bändi sitten miten hyviä biisejä tahansa.