SANNI: Sotke mut

SANNI
Sotke mut
Warner

Tärkein juttu heti kärkeen: parikymppisen Sanni Kurkisuon debyyttilevy Sotke mut on hieno tapaus. Sanni onnistuu heti ensi yrittämällä ravistelemaan suomalaiselle major label -popille tätä nykyä ikävän ominaista ideaköyhyyttä ja kuulijoita aliarvioivaa kunnianhimottomuutta: Sotke mut -levyn siekailemattoman hittipitoinen materiaali on sopivasti säröllä ja tuo mieleen jopa Kanye Westin katalogin tuotannolliset ristiretket ja Justin Timberlaken nestemäisen liukkaan modernin rytmimusiikin.

Jo levyn avausraita, hitiksi karannut Prinsessoja ja astronautteja, paljastaa Sannin vahvuudet: hyvin karuksi jätetyn rumpukonebiitin ylle rakentuu ison kaliiperin sävellys. Nimikkokappale on niin ikään erinomainen genrehybridi, joka kasvaa liukkaasta elektropopista skumppahumalaiseksi euforiaksi. Kertosäkeen yliampuva autotune ja pitchin kanssa leikkiminen ärsyttänevät monia, mutta se on fossiilien oma ongelma. Rempseäksi todellisuuspaoksi avautuvassa Hakuna Matatassa on terävyyttä ja eloisuutta. Kappalemateriaali on kauttaaltaan hämmästyttävän vahvaa. Dementia jää raskaine edm-tamppauksineen ja latteine dubstep-väliosineen (vakavasti, näiden teon voi jo lopettaa…) mauttomaksi välipalaksi.  Niin ikään singlenä julkaistu Jos mä oon oikee jää sekin levyn huippuhetkien asettamasta standardista. Laulajana Sanni on mainio. Lakoninen laulutapa tuo teksteihin vilpittömyyttä ja omakohtaisuutta.

Sotke mut -levyllä kuuluu Kurkisuon viehtymys räppiin, moderniin r’n’b:hin ja uuteen elektroniseen tanssimusiikkiin. Kurkisuon laboratoriosta lähtee näillä eväillä liikkeelle popotus, joka taitaa niin aivojen välittäjäaineita välittömästi stimuloivan hedonismin kuin sellaiset soundilliset jäynät, jotka vielä douppaavat kappaleiden kiinnostavuutta useamman pykälän verran.

Ai niin, se pakollinen Sanni-juttujen juju:  Kurkisuo on myös näyttelijä ja tuttu Miss Farkku Suomi -elokuvasta.  Sotke mut on sellainen näyttö, että on vain toivottava, että näyttelyhommat eivät häiritse popmusiikin tekoa.