Koska tällaisessa muodottomassa, hahmottomassa ja usein hajuttomassa sekoitteessa on jatkuvasti kasvavan kaupunkilaisyleisön mielestä jotakin ainutkertaista ja ihmeellistä, Santogoldin voinee hyvällä syyllä nimetä vuoden viralliseksi M.I.A:ksi. Aina, kun tällaista ”genre-rajoja rikkovaa”, ”ennakkoluulotonta” ja ”täysin uudenlaista” fuusiota mainostetaan luettelemalla peräkkäin hiphop, grime, indie, punk, dub ja muita tyylejä, kaupan on todennäköisesti jotain valjua ja konservatiivista.
Brooklynissä majaileva Santi White näytti raivanneen tiensä Björkin lämmittelijäksi ja kauppojen hyllyille nopeasti. Pikainen silmäys kuitenkin paljastaa Whiten työskennelleen ensin Epicillä A&R:nä, mutta jättäneen postinsa osallistuakseen Resin How I Do -debyytin (2001) kirjoittamiseen ja tuottamiseen. Sittemmin White on työskennellyt paitsi punk/ska-yhtye Stiffedin keulakuvana myös laulunkirjoittajana, ja ennen kaikkea hänen ammattimaisuutensa sekä viehtymyksensä new waveen ja 2 Toneen tekevät Santogoldista vastustamattoman.
Kokonaisuus maistuu laskelmoidulta. Vanhoilliset muusikot pyrkivät usein peittämään konservatiivisuutensa naamioitumalla liberaaleiksi. He paljastuvat, koska avarakatseisuuden palauttaminen moniaineksisuuteen on äärimmäisen vanhoillista.