SILVER: White Diary

Arvio julkaistu Soundissa 05/2004.
Kirjoittanut: Pekka Laine.
Punkrock on ilmeisen tärkeä asia ihmiskunnalle, koska se keksii sen joka päivä uudelleen ja innostuu luomuksestaan aina yhtä paljon. Oslolainen Silver-yhtye on keskivertoa huomattavasti lahjakkaampi lenkki tässä punkeroinnin ikuisessa ketjussa.

Arvio

SILVER
White Diary
Bad Afro

Punkrock on ilmeisen tärkeä asia ihmiskunnalle, koska se keksii sen joka päivä uudelleen ja innostuu luomuksestaan aina yhtä paljon. Oslolainen Silver-yhtye on keskivertoa huomattavasti lahjakkaampi lenkki tässä punkeroinnin ikuisessa ketjussa. Kotikonnuilla törkeähköä suttuglam-imagoa suosiva viisikko on saanut lentävän lähdön uralleen. Maine kiirii vauhdilla, vuoden tulokaspyttyä kaatuu niskaan ja nimekkäät aseveljet Turbonegro-soittajista alkaen liputtavat äänekkäästi bändin puolesta.

Kohu on helppo ymmärtää, sillä Silverin kimallerockin ja punkin ristisiitoksessa on poikkeuksellista vakuuttavuutta. Laulaja Blanco Summerin ääni on räkäisyydessään kutakuinkin täydellinen ja yhtyeen riffeissä on taisteluhuutomaista röyhkeyttä. 1977-punkkia, glamia, Hanoita, hard rockia ja kaikkea mahdollista kuppaava keitos on sopivan arvaamaton. Silver ei selvästi halua pelata uuden toimintarockin pelisäännöillä, vaan pikemminkin tarjota pykälää estottomamman vaihtoehdon kaavoihin kangistuneelle skenelle.

Toivottavasti tämä loistava pelinavaus ei tule liian myöhään. Jos White Diary olisi ilmestynyt kuusi tai seitsemän vuotta sitten, se olisi taatusti myöhempien aikojen rock-klassikko, jonka rinnalla kaikenmaailman backyard babyt tukehtuisivat turhuuteensa. Nyt kirskuvien kitaroiden ja imagonsa taidolla rakentaneiden yhtyeiden valtameressä näinkin kova voimannäyttö voi hukkua joutavaan meteliin. 

Muut artistin levyarviot

Lisää luettavaa