Musiikkiteollisuuden lamasta on puhuttu niin kauan, että väkisinkin alkavat silmät pyöriä päässä, kun kuulee saman liturgian alkaen laittomista nettilatauksista ja päättyen profetiaan perinteisten levyformaattien kuolemasta. Jos musiikkibisnestä joku todella tänä päivänä vaivaa, se on runsaudenpula. Levyjä julkaistaan sellaiset määrät, että niiden on mahdotonta menestyä, vaikka ne olisivat kuinka hyviä tahansa. Todella kiinnostavien nimien määrä lasketaan ennemmin promilleissa kuin prosenteissa.
Siksi täytyy taivastella, millaisia pilvilinnoja on rakennettu esimerkiksi, kun norjalaisen katurockyhtye Silverin kolmas albumi on päätetty julkaista virallisesti myös Suomessa. Yhtyeen tuntee täällä kourallinen intohimoisimmista alan diggareista. Wolf Chasing Wolfin, kuten aiempienkin bändin levyjen myynti, lasketaan korkeintaan kymmenissä – oli kyseessä kuinka kovatasoinen kiekko tahansa.
Ja Wolf Chasing Wolf on nätisti sanottuna keskinkertainen, realistisesti arvioiden rutiininomainen ja tylsä. Vaikka Silver kuinka mölyää ja koheltaa, se ei siitä muuksi muutu. Eikä yhtyeessä edes ole mitään mielenkiintoista piirrettä, jolla huomio kiinnittyisi mitättömän musiikin sijasta johonkin epäolennaiseen.