SIR ELWOODIN HILJAISET VÄRIT: Varjoissa vapaan maailman – 20 vuotta myöhemmin

Arvio julkaistu Soundissa 8/2011.
Kirjoittanut: Pertti Ojala.

Sir Elwoodin Hiljaisten Värien ensialbumi avasi heinäkuussa 1991 ilmestyessään uuden luvun kotimaisessa rockissa. Yhtye tuli kuin tyhjästä ja sukulaissielukseen saattoi tunnistaa korkeintaan Kumma Heppu & Lopunajan Voidellut.

Arvio

SIR ELWOODIN HILJAISET VÄRIT
Varjoissa vapaan maailman – 20 vuotta myöhemmin
EMI

Sir Elwoodin Hiljaisten Värien ensialbumi avasi heinäkuussa 1991 ilmestyessään uuden luvun kotimaisessa rockissa. Yhtye tuli kuin tyhjästä ja sukulaissielukseen saattoi tunnistaa korkeintaan Kumma Heppu & Lopunajan Voidellut. Mennyt 20 vuotta on osoittanut Sir Elwoodin pitäneen linjansa yhtä rikkumattomana ja tunnistettavana kuin Eppu Normaali omansa.

Juhlavuoden kunniaksi alkuperäisen kvartetin elossa olevat jäsenet Juha Lehti, Junnu Saaresaho ja Arttu Leskinen ja myöhemmin mukaan tulleet  basisti Pekka Luomanmäki ja kitaristi Jussi Virtanen äänittivät Varjoissa vapaan maailman -levyn uudelleen samassa paikassa, missä se alun perin taltioitiin. Tälläkin kertaa paikalla oli myös pieni ja tunnelman intiimiksi tehnyt yleisö.

Amatöörihenkisellä mutta sitäkin antaumuksellisemmalla tee-se-itse-periaatteella uransa käyntiin saattanut Sir Elwoodin Hiljaiset Värit uusii suuren kaupungin pienistä ihmisistä kertovat ja heitä kunnioittavat laulunsa poikkeamatta liiaksi kappaleiden alkuperäisistä asuista. Bassot ja kitarat soivat hieman professionaalisemmin, mutta nekin pysyttelevät tiukasti hyvän maun rajoissa.

Sir Elwoodin Hiljaiset Värit ei ole vuosien saatossa haalistunut ja kaikki se mitä ensilevystä tuli näillä sivuilla 20 vuotta sitten sanottua pitää yhä paikkansa. Varjoissa vapaan maailman värit eivät edelleenkään huuda päin kuulijan kasvoja ja Sir Elwoodin laulut puhuvat vielä tänäänkin hiljaisuuden äänillä. Keskiolutjazz ei ole kadottanut aromiaan.

Nyt Varjoissa vapaan maailman saa kylkeensä cd:tä pidemmän dvd:n, jolta löytyy dokumenttiosuus ja bonusraitoina Hummani hey ja itseoikeutetusti Neiti kevät.

Lisää luettavaa