SLAYER: Soundtrack To The Apocalypse

Sanonta "sitä joko rakastaa tai vihaa" on kuin tehty Slayerille. Tähän Kaliforniassa 1982 perustettuun speed metal -joukkueeseen ei vain voi suhtautua yliolkaisella onhanseihankiva-asenteella. Aina kun Chilessä vuonna 1961 syntyneen Tom Arayan ääni kajahtaa ilmoille, mitataan paikalla olijoiden paineensietokyky rankimmalla mahdollisella tavalla.

Kuten esimerkiksi yhtyeen War at the Warfield -dvd:n bonuksena tuleva fanihaastatteluiden ympärille kasattu hilpeä dokumentti jälleen kerran surkealla tavalla osoittaa, maailma on täynnä ihmisiä jotka eivät omasta innostaan huolimatta tule koskaan ymmärtämään Slayerin syvintä olemusta. Heillä ei nimittäin ole huumorintajua. On vaikea hahmottaa, millainen tyyppi voi suhtautua haastatteluissa aina hymyilevään ja yhtyeeseensä itseironisesti suhtautuvaan Arayaan kuin johonkin paholaisen maanpäälliseen ilmentymään. Toki hän saattaa laulaa Josef Mengelestä sekä massamurhaajista ja muistaa aina väliin kuin ohimennen kusaista Raamatun päälle. Mutta mainostemppujahan ne ovat. Miksi luulette, ettei Arayasta tiedetä oikein mitään? Eiköhän se johdu siitä, että hän todennäköisesti joko viettää aivan tavallista perheenisän elämää tai on muuten vain siviilissä tyypillinen leffoja vuokraava, roskaruokaa syövä ja sohvalla piereksivä verkkareissa viihtyvä jokamies. Totuus on usein tarua tylsempää.

Entä sitten yhtye, jonka myötä bassoa soittava laulaja Araya, kitaristit Kerry King ja Jeff Hannemann sekä kiehuvan kuubalaisen verensä takia yhtyeestä säännöllisin väliajoin eroava rumpali Dave Lombardo ovat maailmanmaineeseen nousseet? Slayer lähti liikkeelle samoilla eväillä kuin Metallica, Megadeth, Anthrax ja Exodus. Se on vuonna 2004 mainituista ainoa, jonka soundi on edelleen täysin tunnistettava. Niinpä speed metalin ensimmäinen boksi Soundtrack to the Apocalypse saattaa myös jäädä lajityypin viimeiseksi.

Koosteen kaksi ensimmäistä levyä kuluvat pääosin Slayerin levytettyä perustuotantoa sekoitetussa järjestyksessä tarkastellen. Pelin avaa luonnollisesti Angel of Death, ja mukana ovat esimerkiksi Raining Blood, Chemical Warfare, Mandatory Suicide, The Antichrist ja Hell Awaits. Mutta jo toisen albumin lopun lähestyessä juoni alkaa tihetä. Siirrytään seitsemän raidan ajaksi tuntemattomammalle alueelle; Iron Butterfly- ja Suicidal Tendencies -lainoihin sekä soundtrackbiiseihin ja Japanin bonuksiin. Hyvää tavaraa.

Kiinnostavin on kuitenkin vielä edessä. Notkeasti nimetty Shit You've Never Heard -kolmoslevy pitää lupauksensa. Tarjolla on treeninauhoituksia, raakamiksauksia, kotidemoja ja Reign in Blood -klassikon (1986) kappaleita keikalta pari päivää ennen levyn ilmestymistä.

Boksin perusversion päättää Shit You've Never Seen -niminen dvd, jolle on koottu kuvamateriaalia vuosilta 1983-2002. Viisilevyisellä bonusversiolla on vielä yhden cd:n täyttävä keikka Anaheimista vuodelta 2002. Eli kyseessä on siis se Suomessakin poikennut Dave Lombardon comeback-rundi.