SOUL COUGHING: Lust In Phaze

Rockin ja popin päällä kohta kymmenen vuotta kirouksen lailla leijunut retroilu, erilaisin motiivein perusteltu pastissien veisto sekä yleinen kertaustyylien ihannointi ei koskaan koskettanut Soul Coughingia millään tavalla. Vuosina 1992-2000 operoinut newyorkilainen nelikko onnistui täyttämään elinkaarensa ahkeralla keikkailulla ja kolmella hienolla levyllä, joista kukin elää edelleen omaa elämäänsä ajan ja paikan tuolla puolen.

Vokalisti Mike Doughtyn koollekutsuma ryhmä kurkisteli uteliaasti niin menneeseen kuin tulevaankin suodattaen käyttöönsä elementtejä sekä jazzista ja popista että hip hop- ja drum & bass -kulttuurien puolelta. Poikkeuksellisen omintakeisen Soul Coughingin äänikuvasta tekivät aiemmin New York Pressin musatoimittajana häärineen Doughtyn vapaasti assosioivat tekstit. Vertailu Ginsbergin sekä Burroughsin kaltaisten Beat-legendojen kirjoituksiin puoltaakin paikkaansa, ottaa Doughtyn tarinat sitten irti kontekstistaan tai ei.

Näiden miesten rikkaasta ja kuviakumartamattomasta tavasta käsitellä musiikkia saa käsityksen tarkastellessaan, mitä he heti Soul Coughingin jälkeen tekivät: konservatoriokoulutettu Mark De Gli Antoni (sampleri) julkaisi John Zornin Tzadik-merkillä kehutun soololevyn Horse Tricks ja ohjautui leffamusan puolelle. Ensimmäisten joukossa drum & bassiä setillä soittanut Yuval Gabay (rummut) päätyi töihin David Bowielle ja Roni Sizelle. Jo aiemmin skaalalla Kid Creole-Marc Ribot työskennellyt Sebastian Steinberg (kontrabasso) liittyi David Byrnen bändiin.

20-biisinen Lust in Phaze laittaa pakettiin tämän poikkeuksellisen luovan orkesterin albumit Ruby Vroom (1994), Irresistible Bliss (1996) sekä El Oso (1998) ja heittää kaupan päälle pari harvinaisempaa näytettä, muun muassa Propellerheadsin remixin isoimmasta hitistä Super Bon Bon. Jos on mieli tietää, millaista rytmimusiikki 90-luvun loppupuoliskolla parhaimmillaan oli, aikaansa edellä olleen Soul Coughingin sivuuttaa omalla vastuullaan.