TV ON THE RADIO: Desperate Youth, Blood Thirsty Babes

TV ON THE RADIO
Desperate Youth, Blood Thirsty Babes
4AD

Viime vuonna Young Liars -ep:llä debytoinut TV On The Radio on tavattoman paljon kiinnostusta herättänyt trio, jolla on fiksun, luovan ja trendikkään yhtyeen maine. Brooklyniläisten rajoittuneet sovitukset yksinkertaisine rumpuluuppeineen ja terävästi surisevine fuzz-kitaroineen kielivät mielikuvituksen puutteesta, eikä TV On The Radion sovitus lepää vahvalla pohjalla. Desperate Youth, Blood Thirsty Babes on yhtä aikaa kutsuva ja säälimättömän tukahduttava levy, jonka pulssista vastaa monotonisesti askeltava rumpukone. Levyssä ei ole kyse aihion vahvistamisesta vaan vapaan tilan täyttämisestä.

Paljas, laahustava syke kohtaa rikkaasti värähtelevän, kerroksisen vokaalin, josta kasvaa nopeasti levyn sielukas kiintopiste. Tunde Adebimpen ja Kyp Malonen harmoniaa kuunteleekin mielellään, mutta sitä säestetään tukkoisesti, laiskalla otteella ja huolimattomalla noisella, ideaköyhällä vapaamuotoisuudella, joka katkaisee terän lyyriseltä vokaalilta ja monitasoiselta sanoitukselta.

Desperate Youth, Blood Thirsty Babes on poikkeuksellisen lupaava ja puhutteleva mutta selkärangaton luonnos, jonka huolitellun kotikutoinen soundi ja rönsyilevät kappaleet ovat pikemminkin kiinnostavia ja vaiheikkaita kuin ylivertaisuuttaan vaikuttavia. TV On The Radion lp-esikoisessa on itsevarman kehittelyn makua.