UNLEASHED: Midvinterblot

Arvio julkaistu Soundissa 10/2006.
Kirjoittanut: Nalle Österman.
Mitä eliksiirejä wanhan liiton mättöbändien mukeihin on oikein laitettu, kun ovat tällä tavoin viime aikoina vetreytyneet? Deicide on julkaissut uransa parhaan albumin tänä vuonna, eikä paljon jää jälkeen myöskään Napalm Death uutukaisellaan. Nyt samaan yltää tukholmalainen Unleashed seitsemännellä studioalbumillaan Midvinterblot.

Arvio

UNLEASHED
Midvinterblot
SPV

Aiemmin Unleashed on ollut tukholmalaisen death metallin Sodom julkaisujen epätasaisuuksista johtuen. Jos yhtye on tähän mennessä jäänyt syystäkin Entombedin, Dismemberin ja Graven varjoon, muuttuu asetelma Midvinterblotin myötä. Unleashed ei ole koskaan hypännyt Sunlight-studion ja soundien kelkkaan, eikä Midvinterblot tuo asetelmaan muutosta. Yhtyeen koliseva soundi on yhä tunnistettavissa – valitettavasti.

Poikkeuksen entiseen tuo levyn kappalemateriaali, johon ei ole löysiä eksynyt. Odotin jälleen löytäväni läjän nolostuttavia riffejä sekä ärsyttäviä hokemia, mutta jouduin pettymään. Tiukkaa soitantaa, toimivia sävelkulkuja ja onnistuneita sovituksia – tsekatkaa esimerkiksi tymäkkä I Have Sworn Allegiance sekä ankara New Dawn Rising – niin ei voi keskitempoisen death metalin ystävä paljonkaan muuta enää vaatia.

Unleashed on tehnyt uransa parhaan levyn.

Lisää luettavaa