Viime vuoden kuolemista yllättävin ja siksi järkyttävin oli Prince. Kokoelma on tietysti paikallaan, mutta käsittämättömän tuotteliaan artistin kohdalla kaksi cd:tä eivät mitenkään voi käsitellä hänen koko tuotantoaan. Vain Obaman lyhyellä ylistyksellä ja biisikrediiteillä varustettu paketti on rajattu Princen samannimisestä kakkosalbumista (1979) ”Symboliin” (1992) ja The Hits/B-sides -kokoelmaan (1993). Poissaolollaan loistaa 25 albumia, harmittavimpana hänelle harvinaisen raa’asti funky Black Album (1987).
Tässä kuullaan ei-kronologisessa järjestyksessä hitit ja muutama tuntemattomampi numero sekä yllättäen vain yksi ennen kuulematon raita: monien muiden tapaan täysin yksin toteutettu, mutta isosti soiva pop-progeballadi Moonbeam Levels. Princen bändeistä ääneen pääsevät Revolution ja New Power Generation. Siksi 40 biisin Prince 4Ever on kaukana definitiivisestä kokoelmasta eikä mukana ole kuin yksi live-veto, vaikka multi-instrumentalistinero oli lavalla parhaimmillaan.
Nyt näitä lauluja kuunnellessa rasitteena tuntuvat ylenpalttisesti efektoitu kasarituotanto popkornisti paukkuvine rumpu(kone)ineen ja vuorovaikutuksellisen ilmapiirin puute. Kyse on yhden miehen show’sta eivätkä ihan kaikki biisitkään killereitä ole. Pääsääntöisesti ideat kuitenkin sinkoilevat häikäisevästi ja paljastavat Princen nerokkuuden ennenkuulumattomassa tavassa, jolla hän yhdisteli gospelia, vanhaa soulia, P-funkia ja jazzia poppiin ja rockiin.
