PRINCE: Musicology

Taannoiset uutiset 45-vuotiaasta Prince Rogers Nelsonista olivat varsin huvittavia. Niiden mukaan yli 100 miljoonaa levyä myynyt tähti on tavattu kiertämässä kotikaupungissaan Minneapolisissa ovelta ovelle Vartiotorni-lehteä kauppaamassa. Ei siis ihme, että vakaumuksessaan vahva taiteilija ei suostu enää esittämään Darling Nikkin ("I met her in a hotel lobby/masturbating with a magazine…") ja Sexy MF:n kaltaisia "likaisia" suosikkiraitojaan.

Princen edellinen albumi oli neljästä 14-minuuttisesta instrumentaalijamista kasattu NEWS (2003). Hyvät uutiset Musicologyn tiimoilta kuuluvat, että ilmeisesti aivan kaikki Purppuramajesteetin marmorikuulat eivät kuitenkaan ole valuneet lattianrakoihin, vaan kyseessä on kauan kaivattu poplevy. Sonyn maailmanlaajuisesti jakelemalla albumilla Prince yrittää paluuta valtavirtaan mittaamalla mukaan suunnilleen tasaosat poppia, rockia, soulia ja funkia.

1980-luvun julkaisuillaan sekä ajan hengen vanginnut että sitä määrittänyt Prince ei ole kutsunut paluulevylleen The Neptunes -veijareita tai muita 2000-luvun kultasormia, vaan luottaa omaan näkemykseensä. Paisley Parkin pikkujättiläisen omassa viitekehyksessä Musicology on perusmusiikkia perussoundeilla. Prince ei sukella suinpäin tuntemattomaan, vaan sekä kappalerakenteet että levyn selkeä äänimaailma viittaavat enemmän kuin vahvasti hänen aiempaan tuotantoonsa.

Ihastuttavan ilmavasti ja napakasti funkkaavan nimibiisin loppuun on liitetty murusia vanhoista bravuureista (If I Was Your Girlfriend, Kiss, Little Red Corvette…) kuin muistuttamaan miehen maineteoista ja levyn kappaleet on miksattu yhtä tiiviisti yhteen kuin Princen viimeisen todellisen klassikko-albumin, 1988 ilmestyneen Lovesexyn raidat. Myöskään Musicology-levyn tanakasti läiskivissä rummuissa, hienosti kerrostetuissa lauluosuuksissa ja muutamassa virtuoosimaisessa kitarasoolossa ei ole mitään uutta. Alkuinnostuksen jälkeen mielikuva levystä muuttuukin jopa liian turvalliseksi.

Musicology-levyä varten Prince ei ole opetellut uusia temppuja. Hän vain tekee sitä, minkä parhaiten taitaa – esiintyy vuoroin ilakoivana rytmiruhtinaana ja viileänä viettelijänä. Levyä kuunnellessa aika kuluu rattoisasti, mutta toisaalta Musicology saa kuin huomaamatta hakeutumaan levyhyllyn sen osan kohdalle, missä parhaat Prince-albumit odottavat.

Tylsiä raitoja Musicology-kiekolla on kuitenkin vain kaksi: Call My Name ja On The Couch, jotka molemmat ovat jo kauan sitten liian moneen kertaan kuultuja jähmeitä bluesjameja. Toisaalta levyn ainoaksi timantinkovaksi klassikoksi nousee esimerkiksi Dirty Mind -albumin (1980) When You Were Mine -kaunokin kaltaiset ikävöintieepokset mieleen tuova A Million Days: "It's only been an hour since you left me/but it feels like a million days."

Musicologyn ansioita on kovin hankala arvottaa. Moni on jo pitkään rukoillut helposti nautittavaa poplevyä. Vihdoin Prince suostui tekemään sellaisen. Musicology ei yllä hänen huimaavien ja hurmaavien mestariteostensa tasolle, mutta ei se varsinaisesti petäkään.