PRINCE: Hit N Run Phase One

Arvio julkaistu Soundissa 11/2015.
Kirjoittanut: Hemmo Päivärinne.

Arvio

PRINCE
Hit N Run Phase One

Vaikka olen fanittanut Princeä jo 1999-levystä (1982) saakka, niin aina uuden levyn edessä miettii, että uskaltaako sitä perhana kuunnella vai ei. Sen verran sekavia ja omituisiakin levyjä käppänä on suoltanut viimeiset 20 vuotta.

Kääpiön uusin platta alkaa erikoisilla 1999- ja Let’s Go Crazy –sämpleillä, mutta se on enemmänkin outo viittaus menneisyyteen kuin mikään funkkaava morjes. Levy ei ole pelkästään Princen yksin duunaama, vaan mukana on vierailevia naislaulajia, torvihätäsektio sekä kanssatuottaja Joshua Welton, joka myös soittaa kaikissa biiseissä.

Äänitteen piti ilmestyä vain Tidal-palvelun kautta, mutta näemmä cd:kin on tehty. Kappaleet ovat hassulla tavalla hieman kankeita ja samantekeviä, koska Prince viljelee hiphop-, tekno- ja EDM-sävyjä. Aiemmin jo balladina julkaistu This Could B Us on muokattu kummaan elektro-kaapuun. Onneksi Fallinlove2nite ja varsinkin kitaravetoinen Hardrocklover pelastavat levyn unohdukselta. Toisaalta pidin levystä joka kuuntelukerralla yhä enemmän. Toivon, että Prince relaisi ja tekisi taas huippulin funklevyn, jossa on pelkkiä ässäbiisejä. Kuuntelisin sitä myhäillen salaa ja peiton alla.

Lisää luettavaa