THE WHO: Who´s Next (Deluxe edition)

THE WHO
Who´s Next (Deluxe edition)
MCA

Vuonna 1971 ilmestynyt Who's Next on yksi kaikkien aikojen parhaimpia rocklevyjä, häikäisevä yhdistelmä räjähtävää voimaa ja äärimmäistä herkkyyttä. Se toi myös mukanaan rockmusiikkiin ohjelmoidut syntetisaattorit tavalla, joka vieläkin kestää kaiken vertailun. The Who on ilmiömäisessä vedossa, jokainen yhtyeen jäsen saumaton osa suurempaa kokonaisuutta. Silti levyn ilmestymisen aikoihin Pete Townshend piti sitä kompromissina, kalpeana versiona siitä visiosta, joka hänellä alun perin oli ollut ja jonka hän oli nimennyt Lifehouseksi.

Valtavan kunnianhimoisen mutta epätasaisen Tommyn (1969) jälkeen The Who ja Townshend olivat kovan paikan edessä: miten ylittää tuo omaa elämäänsä keikoilla elämään alkanut "rock-ooppera". Väistääkseen pahimmat paineet yhtye pisti ensin ulos loistavan Live At Leedsin.

Aikansa kypsyteltyään Townshend oli valmis esittelemään uuden ideansa, joka kaikessa massiivisuudessaan tulisi olemaan mahdoton toteuttaa. Lyhyesti, Lifehousen oli tarkoitus kertoa kuvitteellisesta tulevaisuuden yhteiskunnasta, missä musiikki tarjoaa ainoan pelastuksen sorron ikeestä; rock puhdistavana voimana. Hanke tuli toteuttaa kuvaamalla elokuva Young Vic -teatterissa The Whon soittaessa samana pysyvälle yleisölle kuuden kuukauden ajan, kehittäen materiaalia yhteisöllisesti. Jokaiselle yleisön jäsenelle oli tarkoitus tuottaa oma musiikillinen teema, joka luotaisiin syöttämällä heidän elämänkerralliset tietonsa tietokoneeseen ja ajamalla tämä syntetisaattorin läpi. Lopulta kaikki osaset muodostaisivat "Universaalin Soinnun", kuvastaen muusikoiden ja yleisön ykseyttä. Sanomattakin selvää, hanke ei onnistunut ja ajoi lopulta Townshendin hermoromahdukseen. Jäljelle jäänyt musiikki on kuitenkin loistavaa. Äänittäjänä toimineen Glyn Johnsin toimesta tuplalevyllisen verran projektia varten sävellettyä materiaalia typistettiin yhdeksi tiukaksi paketiksi ja tuloksena oli Who's Next.

Nyt julkaistava kahden cd:n deluxe-painos sisältää ensimmäisellä kiekolla alkuperäisen levyn höystettynä muutamalla raidalla aikaisemmasta Lifehousea varten järjestetystä äänityssessiosta. Ennen Johnsin mukaantuloa The Who oli jo ehtinyt äänittää levyn materiaalia toisen managerinsa Kit Lambertin kanssa, joka oli vastuussa myös Tommyn suttuisista soundeista. Pisteet ropisevat edelliselle, Lambertin versiot eivät nouse virallisten ohi. Esimerkiksi sähköisempi ja raskaampi Love Ain't For Keeping ei yllä lähellekään sitä intensiteettiä mitä alkuperäisellä levyllä julkaistussa akustisemmassa versiossa on.

Toinen cd koostuu yhdestä Young Vicissä soitetusta konsertista ja on komeaa kuultavaa, eikä juuri joudu häpeilemään Live At Leedsin rinnalla. Ikävä kyllä keikkaa ei kuulla kokonaisuudessaan.

Parempaa yleisön palvelua levy-yhtiöltä olisi ollut julkaista kaksi erillistä tupla-cd:tä. Toisessa mainittu konsertti alusta loppuun ja toisessa kaikki yhtyeen levyttämät studioversiot Lifehouseen liittyvistä kappaleista yksissä kansissa. Nyt visuaalisesti upeasta paketista jää sisällöllisesti hieman keskeneräinen olo.