THE WHO: The Ultimate Collection

Mä mistä alkaisin tän laulun? Aloitetaan vaikka itsestäänselvyyksistä. The Whon tuotannosta koottu tupla-cd sisältää maailman parasta rock-musiikkia ensiluokkaisesti esitettynä. 37 kappaletta kurottaa vuoden 1964 läpimurrosta 1980-luvun alkuun. Erinomaisesti re-masteroitu kokonaisuus sisältää mahtavan lorauksen englantilaisuuden, kapinan ja pop-historiallisen evoluution ydinmehua.

Varhaisen The Whon ylikiihottunut beat soi rähisevänä, hippiaikaa ryydittäneet superklassikot iskevät suoraan sieluun ja 1970-luvun mahtipontisempi kausi on sekin jylhää kuultavaa. Vanhojen tuttujen raitojen ensiluokkainen tekninen paketointi jättää nälkäiseksi: haluan kuulla kaikki suosikit näillä uskomattomilla soundeilla! Townshendin voimasoinnut, Keithin eläinfillit, Daltreyn kiihko ja Entwistlen teräksinen basso hyökkäävät kaiuttimista tärykalvoille suorastaan pelottavalla voimalla. Won't Get Fooled Againin loppuvyörytys tiivistää viimeistään tämän maagisen nelikon olemuksen: voima ja herkkyys ovat hyvin harvoin sulautuneen näin saumattomasti yhdeksi.

Ainoat marmatuksen aiheet antaa retrospektiivin kappalevalikoima. Jokaisella diggarilla on varmasti suosikkivaiheensa ja albuminsa, eikä yksikään kokoelma voi tyhjentävästi vastata kaikkiin odotuksiin. Itse olisin painottanut tätä otosta selkeämmin 1960-luvulle ja seuraavan vuosikymmenen alkuun eli yhtyen kiistattomiin voiman vuosiin. Kuusi kappaletta aikaväliltä 1977-82 on turhaa, pari olisi piisannut. Erinomaiset The Who Sell Out ja Live at Leeds olisivat ansainneet vahvemman edustuksen. The Ultimate Collection esittelee tarinan olennaiset käänteet ja näkökulmat, mutta ei mitenkään tyhjentävästi. Vakuuttavan johdannon aiheeseen tämä kokoelma kyllä tarjoaa. Olisi hauska tietää, kuinka moni ensimmäisiä kertoja The Whon musiikkia penkova rock-fani malttaa jättää tuttavuuden maistiaisten asteelle. Luulen, että aika harva. Onhan kyseessä the ultimate band.