Oma soundi ja tuore ilmaisu iskee päälle heti. Avaaja March on dramaattinen vyörytys samasta ”täydellisten ykkösraitojen” sarjasta kuin The Flaming Lipsin Race For The Prize. Patetian partaalla hoippuvaa anthem-fiilistä tulee vuoden tarpeiksi, mutta samanaikaisesti kappale tarjoaa sitä nuorallakävelyn tunnetta, joka radiorockista puuttuu. Heittäytyminen viittaa Fishboneen, biisin spoken word -osuus taas tulee suoraan The Last Poetsilta.
Eikä tässä kaikki. Koko paketti on toteutettu ainoastaan erilaisin puhaltimin, lyömäsoittimin ja ihmisäänin. Ja samalla linjalla jatketaan. Äsken kompattiin berimbaulla, nyt vaskien valitus vie mariachi-maailmaan. Seuraavaksi keinutetaan batucadaa ja sitten intensiivisen rapin alle paiskotaan virveleillä piukkaa marssibändirudimenttia.
Silkaksi erikoisuudentavoitteluksi Is That A Riot? ei kuitenkaan alistu. Näkemys pitää jännitteen yllä, ja jokaiselle kolmestatoista raidasta löytyy lopulta tilauksensa ja perustelunsa. Ilman viihteellistä Thanksiä levyllä ei voisi olla armotonta Bone Refinerya, eikä roisi Nuclear Summer toimisi ilman hiipivää Pala Minima (In Memory Of New Orleansia).
Yhtyeen ”hullu tiedemies” on lyömäsoittimista ja äänistä vastaava D.H. Skogen. Hänen rinnallaan soittavat saksofonisti Joshua Smith sekä vaskipuhaltajat Charley Wagner, Jeff Maddern, Mike Boman, Joe Goltz, Matt Hanzelka sekä Kenny Bentley. Valkoisia kavereita melkein jokainen. Jos tästä porukasta ja etenkin sen liideristä ei kuluvan vuoden aikana kuulla, jossain on vikaa.
Ja onhan Brooklynista ja Wisconsinin Madisonista käsin operoivalle orkesterille jo vähän nimeä kertynytkin. Joku saattaa muistaa muutaman vuoden takaa Talib Kwelin rapein koristetun Y’all Stay Upin. Sen takana oli juuri Youngblood Brass Band; yhtye, joka olisi akustisen luonteensa tähden voinut olla olemassa jo satoja vuosia sitten, mutta joka silti tarvitsee elääkseen 2000-luvun postmodernin ilmapiirin. Tyylit ja soitinnukset vaihtelevat, mutta pohjavire on nälkäinen ja särmikäs.