ZZ TOP: Mescalero

Vaikka ZZ Top on kaahannut valitsemallaan pölyisellä tiellä jo 33 vuotta, on vuonna 1983 levytetty Eliminator sille jonkinmoinen kulminaatiopiste. Silloin "the little old band from Texas" tärähti listoille sähkörummuilla ja syntetisaattoreilla ryyditetyllä boogiella. Yhtye nousi stadionsarjaan ympäri maailman, eikä ole koskaan toipunut siitä. Sen jälkeen on joko yritetty toistaa Eliminator-levyn menestyskaavaa tai kiertää sitä mahdollisimman kaukaa. Kolmen vuoden takainen XXX kuulosti siinä määrin tylyltä ähellykseltä, että epäilin ZZ Topin juuttuneen lopullisesti Rio Granden mutaan.

ZZ Topin 14. studiolevyn äänimaisema on tolkuton. Levy on tuotettu monin paikoin niin överiksi, että se aiheuttaa epileptistä hermostuneisuutta. Särinä ja feedback saavat aikaan outoa levottomuutta ja epätietoisuutta kaiuttimien kunnosta. Mescalerolta löytyy kuitenkin paljon ZZ Top -levyille ominaisia piirteitä. Ja pohjimmiltaan se on – kuten aina – blueskiekko.

Tällä kertaa levyä kannattelee hienoinen borderline-teema. Ehkä siksi kuvittelin ja haaveilin sen olevan sukua mestarilliselle Deguellolle (1979), mutta Mescalero paljastuu luonteeltaan tukkoisemmaksi, biisimateriaali on vaatimattomampaa ja se on ikävästi customoitu kuulostamaan räyhäkkäältä ja finninaamaiselta turboboogielta. Siitä huolimatta Billy Gibbonsin kitaratyöskentely on yhä kautta linjan upeaa. Sen paksu murina ja myrskyisä svengi ovat yhä hunajaa korville.

Parhaiten 17 biisin valikoimasta poukkaavat esiin hitusen jatsahtava ja ilmavasti kulkeva What Would You Do, Dusty Hillin laulama mainio Lowell Fulson -cover Tramp, hymyn suupieleen nostattava Me So Stupid sekä eräänlainen Texas-dub Dusted. Silti levyä kuunnellessa mieleen hiipii, että Billy, Dusty ja Frank Beard saattaisivat tarvita ulkopuolista apua. Tästä biisinipusta olisi objektiivinen karsija saanut huomattavasti särmikkäämmän ja eheämmän kokonaisuuden.