”Ehkä pian päästään korkkaamaan keikat myös ulkomailla” – Parasta juuri nyt -soittolistan vieraana nuori ja nälkäinen Planet Case

Ovatko Planet Casen tähdet kohdallaan?

Soundin Parasta juuri nyt on viikoittain päivittyvä Spotify-soittolista, jolta löytyvät raikkaat, tuoreet ja huomionarvoiset uutuusbiisit niin Suomesta kuin ulkomailta.

Millaista musiikkia on universal rock? Tällaisella termillä kuvaa itseään Seinäjoelta ponnistava Planet Case, joka julkaisi toukokuun loppupuolella ensimmäisen EP:nsä Simple Thoughts. Yhtye kertoo ammentaneesta vaikutteita muun muassa The 1975:ltaM83:lta sekä Thirty Seconds To Marsilta, ja kvintetin musiikki yhdistääkin areenarockia ja modernia pop-soundia tyylikkäästi ja hitinnälkäisesti.

Mutta annetaan herrojen itsensä kertoa, mistä Planet Casessa on kyse – sekä miten viisibiisisen EP:n julkaisussa kesti kaksi vuotta ensimmäisen sinkun tulosta.

Millainen kokonaisuus Simple Thoughts on? Onko biiseissä jotain kantavaa teemaa vai onko kyseessä tietyn aikakauden kokoava paketti?

– Simple Thoughts on tavallaan molempia; biiseissä on kantava teema ja se kokoaa biisit, joita me ollaan kirjoitettu 2015-2017 välillä. Kappaleet kertovat minä-keskeisesti ikäänkuin “yksinkertaisista ajatuksista”, joita nykyajan hektinen elämä synnyttää meille. Esimerkiksi Averagessa on kyse siitä, kuinka sosiaalisen median kuplassa ihmiset haluavat olla toistensa kaltaisia ja elää “keskivertoa elämää”, bändi valottaa debyyttijulkaisunsa taustoja.

Ensimmäinen single (Universe & ISimple Thoughts -EP:ltä  julkaistiin jo 2016. Miten EP näkee päivänvalon melkein parisen vuotta myöhemmin?

– Me kirjoitettiin valtava määrä musaa tässä parin vuoden aikana ja haluttiin saada omasta mielestämme parhaat biisit EP:lle. Alunperinhän EP oli tarkoitus julkaista jo viime syksynä, mutta kappaleiden viimeistelyyn ja muuhun oheistoimintaan meni yllättävän paljon aikaa, esimerkiksi oikean tuottajan löytäminen vei oman aikansa, Planet Casen jäsenet kertovat.

Mitä Planet Casen kesän suunnitelmiin kuuluu?

– Nyt kesäkuussa julkaisemme EP:n Industrial Dust -biisin musavideon, josta olemme todella innoissamme. Pyrimme tarjoamaan katsojille siinä aivan uuden näkökulman biisiin. Kesällä kirjoitetaan vimmatusti myös uutta musaa ja mökkeillään biisileirien merkeissä, tarkoitus on tietysti myös nauttia kesästä ja festareista.

Mitä on luvassa seuraavaksi?

– Uusia biisejä on jo jonossa ja syksyllä saatte kuulla lisää meidän uutta musiikkia! Nyt EP:n myötä ollaan saatu kivasti huomiota myös ulkomaisissa medioissa, lähinnä Briteissä ja Saksassa. Näiden myötä keskitytään entistä enemmän vientihommiin. Ehkä pian päästään korkkaamaan keikat myös ulkomailla, yhtye kertoo innostuneesti.

Seinäjokisten poprock-jannujen lisäksi Parasta juuri nyt -soittolista on lastattu muun muassa tehorusketusta janoavalla For The Imperiumilla, pian odotetun toisen albuminsa julkaisevalla Paperi T:llä, edellä mainitun tuottajana kunnostautuneen Ringa Mannerin The Hearing-sooloprojektilla sekä Tarkkailuluokka-sarjassamme aiemmin kuluneena vuonna esitellyllä Cyril Awakensilla. Kansainvälisistä nimistä mukaan ovat päässeet 75-prosenttisesti alkuperäisellä kokoonpanollaan palannut The Smashing Pumpkins, kiitellyn God’s Favorite Customer -albumin julkaissut Father John Misty sekä etelänaapurimme Viron vientitapaus Ewert And The Two Dragons.

Tältä näyttää Soundi.fi: Parasta juuri nyt -soittolista (24/2018):