Soundin Parasta juuri nyt on viikoittain päivittyvä Spotify-soittolista, jolta löytyvät raikkaat, tuoreet ja huomionarvoiset uutuusbiisit niin Suomesta kuin ulkomailta.
Jos et vielä tiennyt, niin Sakara Recordsin leirissä vaikuttava popmetal-kokoonpano Ikinä julkaisee marraskuun kuudentena päivänä toisen kokopitkänsä. Bändi pohjustaa Millenniaalin itsehoito-opas epävarmaan aikuisuuteen -nimeä kantavaa albumia yhteensä neljän sinkun voimin.
Näistä neljästä ensimmäinen Senkin millenniaali julkaistiin menneellä viikolla ja seuraavat kolme tippuvat suoratoistopalveluihin kahden viikon välein. Bändi kuvailee raskaan ykkössinkun olevan luonteeltaan bailubiisi, joka näyttää albumin suunnan.
– Ollaan selkeästi nyt tutkittu tätä meidän raskaampaa ilmaisua. Mutta löytyy levyltä yllätyksiä myös toiseen suuntaan. Eikä sitä meidän rakastamaa poppiakaan Senkin millenniaalista puutu, Katariina Sorsa, yhtyeen toinen laulusolisti kuvailee kappaletta.
– Nyt ollaan Ikinä 2.0. Se tuttu ”more is more” on ollut meidän taiteellisena ohjenuorana, ja myös viedään kaikki päätyyn asti, toinen solisti Tuuli Paju kertoo.
Tarkkasilmäiset lukijat saattoivatkin havaita viime viikolla, että Disco Ensemblesta tuttu Jussi Ylikoski on pistänyt pystyyn oman levy-yhtiönsä nimeltä Molar Music. Ylikosken ensimmäinen kiinnitys on Soundin Tarkkailuluokka-juttusarjassa viime vuonna esillä ollut Block Of Flats, jonka ulosannissa kuultavissa satakuntalaisten musiikillista verenperintöä. Suosittelemme ottamaan Block Of Flatsin haltuun, mikäli energinen ja raikas, englanninkielinen rockmusiikki on lähellä sydäntäsi.
Toisen albuminsa julkaisuun valmistautuu myös laulaja-lauluntekijä Kanerva, jonka Kuinka aika pysäytetään -levy saapuu kaiken kansan kuultavaksi 4. lokakuuta. Artisti itse kuvailee levy kertovan siitä, miten elämme yhtä aikaa kolmessa ajassa; nykyisyydessä, tulevassa ja menneessä. Inspiraatiota albumi on saanut Matt Haigin samannimisestä kirjasta, jonka normaalilta näyttävä päähenkilö onkin satojen vuosien ikäinen. Albumin viimeisin singleirroitus kantaa nimeä Ihana.
Näiden tärppien lisäksi soittarille on käsin valikoitu tuoreita säveliä muun muassa Herra Ylpön uudelta Herra Ylppö & EX -kokoonpanolta, kansainvälistäkin huomiota debyytillään saaneelta Block Busterilta, ikinuorelta punk pop -legendalta blink-182:lta, uuteen aikakauteen siirtyneeltä Pimeydeltä, Soccer Mommylta sekä aina yhtä kinemaattiselta M83:lta.
Tältä kuulostaa Soundin Parasta juuri nyt -soittolista (39/2019):