Onko tässä jo hieman liikaa? Viikon 16 Parasta juuri nyt -lista herkkuja pullollaan

Biiseistä parhaimpien pirskeissä piisaa hulinaa ja vilskettä.
21.4.2016 11:58

Soundin Parasta juuri nyt on viikoittain päivittyvä Spotify-soittolista, jolta löytyvät vastikään julkaistuista biiseistä ilahduttavimmat, itkettävimmät ja ajatuksia herättävimmät.

Jälleen on tullut aika viikoittaisen Parasta juuri nyt -listakatsauksen. Vilkaisu päivän palettiin osoittaa, että paljon on putsattu pois ja pukattu tilalle.

Se on pelin henki.

Itsensä hyväksymiseen kannustavat toisella singlellään Kauniit & Uhkarohkeat, kun taas Lacuna Coililla menee totutun lujaa. Katatoniankin vanha sydän sykkii sangen uljaasti. Woods- ja The Babies -yhtyeissä ennen soolouraansa vaikuttaneella Kevin Morbylla puolestaan on vuori-aiheista asiaa, jopa vanha kunnon Weezerkin vaikuttaisi olevan voimissaan.

Vieraaksemme onnistuimme nappaamaan viime vuonna Tarkkailuluokallammekin piipahtaneen Katéan, joka edustaa listalla upouudella kappaleellaan Louder.

Kirjoitin biisin The Family -nimisen tuottaja-/kirjottajaporukan kanssa Tukholmassa. Haluttiin tehdä rento, kesään sopiva dramaattinen biisi, jossa on isoja soundeja ja eeppinen fiilis. Louder on osa mun huomenna (22.4.) julkaistavaa samannimistä ep:tä.

Mitäs muita terkkuja meille?

Nähdään keikoilla ja moikkaillaan! Seuratkaa myös sosiaalisen median kautta, niin pääsette aitopaikoilta mukaan hulinaan ja vilskeeseen. Sydämellistä kesää kaikille!

Kun ottaa huomioon, että jäljessä seuraavasta musiikkikappaleiden letkasta löytyy myös Lita Fordia, Lopunajan Miestä ja Pori Jazzeillekin saapuvaa Richard Ashcroftia, rupeaa väkisinkin ihmettelemään, että milloin tämä kaikki pitäisi kyetä kuuntelemaan?

Ehdotamme alkavaa viikonloppua, sillä muutoin tulet löytämään itsesi ensi viikolla kaksi kertaa isomman ongelman edestä.

Soundi.fi: Parasta juuri nyt (viikko 16/2016)

Lisää luettavaa