Hyvää päivää mutsi! Negatiiviset Nuoret -orkesteri kokosi äiti-aiheisen soittolistan

Lopputalvesta julkaistulla Mä oon niin ruma -singlellään ihastuttanut punk rap -kolmikko istahti miettimään syntyjä syviä.

Negatiiviset Nuoret. Kuva: FemboArt

Sunnuntait ovat soittolistoja varten.

Tänään on äitienpäivä. Vuotuisen juhlan kunniaksi pyysimme Mutsi-kakkossinkkunsa juuri julkaissutta lahtelaista Negatiiviset Nuoret -yhtyettä rakentamaan soittolistan aiheesta Äiti. Tällainen siitä tuli:

2Pac: Dear Mama (albumilta Me Against The World, 1995)

Täysklassikko ja koskettava biisi. Samalla myös sinällään ajankohtainen, että 2Pacin äiti kuoli 2. päivä tätä kuuta, eli samana päivänä, kun meidän Mutsi julkaistiin. Kevyet mullat. (Artturi)

Sanna Ja Lapset: Pieni murhapolttaja (albumilta Popkerho, 1998)

Tää biisi on itelle tosi nostalginen. Löysin tän joskus pentuna jostain suomirokkikokoelmalevyltä (vuonna 1998 julkaistu ensimmäinen Suomirokkia toim. huom.) isosiskojen levyhyllystä. Biisi nous silloin jo ihan lemppariks. Vanhempanakin tää on pysynyt omalla tavallaan samaistuttavana tekstinä siitä, kuinka ehdotonta äitin rakkaus on silloinkin, kun lapsi syntyy ihan paskapääksi. Tää saa omantunnon soimaamaan ja väkisinkin tähän heijastaa omia hölmöilyjä ja sitä, kuinka äiti on aina ollut ymmärtämässä ja tukemassa. Kiitos äiti. P.s. Biisin tarinassa on lopussa hauska twisti. (Artturi)

Robbie Williams: Angels (albumilta Life Thru A Lens, 1997)

Molemmat äitin kaa tykätään Robbie Williamsista. Tää on yks äitin lempparibiiseistä Robbielta. (Artturi)

”Vanhempani eivät ole koskaan painostaneet minua mihinkään, vaan päinvastoin tukeneet kaikessa mitä teenkin.”

Tommi Läntinen: Syvälle sydämeen sattuu (julkaistu albumin Veijareita ja pyhimyksiä kultapainoksella, 1994)

– Mua koskettaa ajatus biisin lapsen tuskasta asioihin, joista kappaleessa lauletaan. Lapsi on niin vaikutuskyvytön ympärillä tapahtuviin juttuihin. (–Eetu)

Kolmas Nainen: Äiti pojastaan pappia toivoi (albumilta Hikiset siivut, 1989)

Näen tässä biisin pojassa paljon itseäni. Tosin vanhempani eivät ole koskaan painostaneet minua mihinkään, vaan päinvastoin tukeneet kaikessa mitä teenkin. (–Eetu)

Timo Pieni Huijaus: Pahoillani äiti (albumilta Kaikki loppuu, 2012)

Itse koen biisin suurin piirtein näin: ”Sori äiti kaikki aiempi säätäminen ja huolen aiheuttaminen, mut nyt mä pärjään tällä omalla jutullani”. (–Eetu)

Jedi Mind Tricks: Before The Great Collapse (albumilta Legacy Of Blood, 2004)

Jedi Mind Tricks oli itelle joskus tosi kova juttu. Itse asiassa niiden ja Army Of The Pharaohsin takia mä vähän niinku aloinkin räppäämään. Tää on aika klassikko näiltä. (Olli)

Nirvana: Sliver (julkaistu harvinaisuuskokoelmalla Incesticide, 1992)

Mulla ei ikinä oikein ollu isovanhempia, mut tällästä se olis varmaan ollu… No eivaa. (Olli)

Mac Miller: 100 Grandkids (albumilta GO:OD AM, 2015)

Emmä ny tiiä, kuinka mutsi-aiheinen biisi tää loppujen lopuks on, mut kyl se tässä mainitaan. Ja Mac Millerillä on kova meininki. (Olli)

Negatiiviset Nuoret: Mutsi (2016)

– Meiän uus sinkku. Hyvää äitienpäivää mutsi. (–Artturi, Eetu ja Olli)

Myös Soundi.fi:n ja koko toimituksen puolesta: onnea äidit, olette rakkaita!