Suven soundtrack – Sunnuntaisoittarilla kotimaisia kesähittejä 1960-luvulta tähän päivään

Suomen kesä ilman näitä biisejä olisi kuin naapuri ilman kadehdittavan isoa pallogrilliä.
10.4.2016 19:18

Sunnuntait ovat soittolistoja varten.

Neljä.

Se näyttäisi olevan pilvien lukumäärä taivaalla. Muutoin täysin sinistä horisonttia halkovat levollisesti keinuvat latvat. Milloin ikkunoista noin paskaiset tuli, mietit.

Vaikka on jo ilta, raollaan olevasta terassin ovesta luoksesi lipuva tuulahdus on yhä ystävällisen lämmin. Ilma on morsian sanoisivat sanasepot, tuumit ja tuhahdat mielessäsi.

Sitten oivallat, ettei aivan nurkan takana kurkkiva maanantai tarkemmin ajatellen edes vituta.

Ummistat silmäsi ja vedät syvään henkeä: tuoksahdus lehtivihreää, ripaus katupölyn kutsuvuutta. Haistoelimiisi kieppuvat lihaisat kai’ut ovat naapurin tovi sitten käristämistä sisäfileistä peräisin.

Tätä – tätä on ollut ikävä, tajuat.

PMMP ja vuosi oli 2003.

Ketterä kipaisu jääkaapille, kupillinen kylmää käden ulottuville ja uloshengitys.

Enää sinun tarvitsee vain painaa play suorittaaksesi kanssamme 14 kappaleen ilmatiiviin aikamatkan aina vuodesta 1966 lähes tähän päivään (vuoteen 2014).

Toivottakaamme kesä tervetulleeksi Ison D:n, Freemanin, J. Karjalaisen ja kumppaneiden tahtiin. Näistä sävelmistä on Suomen suvi tehty!

Sunnuntaisoittari – Suven soundtrack: kotimaisia kesähittejä 1960-luvulta tähän päivään

Lisää luettavaa