Ketkä oli ennen meitä? Toistuvien Yllätysten Sunnuntaisoittarilla oiva nippu hiphop-suunnannäyttäjiä

"Tän tahtiin tuli pelattuu korista ja ties mitä. Mikä bassolinja ja rummut! Primo!"

Toistuvat Yllätykset
Kuva: Esa Ylijaasko

Sunnuntait ovat soittolistoja varten.

”Nämä pojat tietävät, mistä tulevat ja minne he ovat menossa. Ehdottomasti Suomen tämän hetken taianomaisin, älykkäin, humoristisin ja sympaattisin hiphop-ryhmä sekä epäilemättä myös -show.”

Näin totesi Linda Söderholm Toistuvien Yllätysten Vinkit ja tyylit -albumidebyytistä vuoden 2016 viimeisessä Soundissa. Pyysimme lupaavaa koplaa listaamaan esikuviensa tekosia Parasta juuri nyt -listallemmekin kavunneen Ketkä oli ennen meitä -kappaleensa hengessä.

MATTIWATTI

Fintelligens: Sori (albumilta Kokemusten summa, 2002)

Ala-asteella luokkakaveri kopioi Finteligenssin albumia ja myi cd:tä koulussa. Ostin itekin levyn ja sitä tulikin luukutettua sitten reilusti. Varsinkin kappale Sori oli yksi suokkareista ja siitä alkoi oma matkani hiphopin maailmaan.

”Ymmärsin kuitenkin tämän biisin veikeän bassolinjan ja rytmin päälle, joten aloittelevina breikkareina pyöritimme useita tuhansia tuulimyllyjä tämän biisin tahtiin.”

DJ I-SPIN

Ice Cube: A Gangsta’s Fairytale (albumilta AmeriKKKa’s Most Wanted, 1990)

Ensimmäinen rap-cd, jonka sain haltuuni oli Ice Cuben Amerikkka’s Most Wanted. Olin kovis ja kuuntelin rapmusiikkia, jonka sanoituksista ja viittauksista en tajunnut tuon taivaallista. Ymmärsin kuitenkin tämän biisin veikeän bassolinjan ja rytmin päälle, joten aloittelevina breikkareina pyöritimme useita tuhansia tuulimyllyjä tämän biisin tahtiin. Myöhemmin hankin lisää Ice Cuben tuotantoa ja aloin ymmärtää enemmän myös biisien sisällöstä ja päätin jättää kovistelun. A Gangsta’s Fairytale oli kuitenkin ensimmäisiä sysäyksiä nimenomaan räpin maailmaan ja kestää edelleen ajan hammasta.

KERMAREISI

Run-D.M.C.: It’s Tricky (albumilta Raising Hell, 1986)

Oli joulu ’98, kun vanhempi Niskanen sai joululahjaksi mankan ja Run-D.M.C:n Greatest Hits -levyn. Levyllä oli biisi, jonka tunsin nimellä kakkonen, eli nro. 2. Se sai 5v-Kermareidessä aikaan sellaiset pärinät, että sohvaa oli käytettävä powerien treenaamiseen ja välillä komennettava isoveljeä: ”Laita kakkonen!” Biisiä on tullut kuunneltua hieman vähemmän noiden aikojen jälkeen, mutta yhä se aiheuttaa nostalgisia viboja ja hilpeyttä!

”Istuin ’93 vessassa paskalla ja kuuntelin jotain radio-ohjelmaa kasetti valmiina nauhoittamaan.”

DJ R2ISDJ2

Nas & Will.I.Am: Hip Hop Is Dead (albumilta Hip Hop Is Dead, 2006)

Kyseinen biisi oli yhdellä paljon luukutetulla videolla ja yritin miettiä pääni puhki, että kenen kappale tämä on. En kuitenkaan keksinyt. Tästä noin kaksi kuukautta myöhemmin menimme treenaamaan kaikkien tikkakoskelaisten breikkareiden niiden kaikkien kolmen kanssa ja kaverini kertoi, että oli saanut vanhemmiltaan uuden cd:n. Se oli Nasin levy ja menin ihan pähkinöiksi, kun se kappale sit tuli. Huh huh, opin niissä treeneissä varmaan kolme uutta liikettä. Good day…

RÄME

Tim Dog & KRS-One: I Get Wrecked (albumilta Do Or Die, 1993)

En osaa sanoa mitään yhtä raitaa, joka olisi inspiroinut musiikin tekemiseen, mutta tällä on kuitenkin tarinansa: istuin ’93 vessassa paskalla ja kuuntelin jotain radio-ohjelmaa kasetti valmiina nauhoittamaan. Tämä biisi pamahti soimaan ja ampaisin housut nilkoissa painamaan rec-namiskaa hokien samalla jotain ”uij uij uij!” Shit was hardcore, koska hardcore räp ja paska.

SLYRRE ÄS

Rodney P: Big Tings We Inna (12″ Version) (julkaistu kokoelmalla Life Before 40, 2005)

– Välillä kirjoitellessa pitää kuunnella vähän referenssimateriaalia, jotta pääsee oikeaan mielentilaan. TuhoJuho tutustutti mut Rodney Peehen yläasteella muistaakseni Murderer Style -biisillä. Äijän tyylit, energia, jutut ja aksentti on erittäin pointissa. Kolmosvärssyn ”I’m insightful, recognise that life is a cycle…” -pohdinta on yks riemastuttavimpia linjoja ikinä!

D’Angelo: Sugah Daddy (albumilta Black Messiah, 2014)

Eeeehkäpä oma alltime-lemppariartisti. Myöskin ylivoimaisesti kovin livekeikka, jonka oon eläissäni nähny. Soi aivan kohtuuttomia määriä omissa luureissa, suosittelen lämpimästi myös juuri sinulle.

KOBRA

Busta Rhymes: Break Ya Neck (albumilta Genesis, 2001)

Olin katsomassa siskon ekoja tanssiskaboja. Itsellä ei ollut niinkään hajua rapmusasta tai tanssista, mutta kun tämä biisi rupesi soimaan jonkun tanssiryhmän esityksen aikana, alkoi Pietarin pää hytkymään ja tärisemään. Onneksi biisin ja tanssiesityksen nimi oli sama, niin sain kappaleen nopeasti haltuuni. Tilannetta helpotti myös se, että tanssiryhmä pääsi pitkälle skaboissa ja kappale soi useaan kertaan päivän aikana.

TUHOJUHO

The High And Mighty feat. Mos Def & Mad Skillz: B-Boy Document 99 (albumilta Home Field Advantage, 1999)

Soundbombing 2 -klassikkokokoelmalta ikiraikas battleraita, joka on kulkenut viimeiset 15 vuotta mukana sekä treeneissä että bileissä. Tämä oli ekalla poltetulla breikkitreeni-cd:lläni, mutta potkii edelleen! Tarkkasilmäisimmät saattavat tunnistaa myös Toistuvien Yllätysten tuotantoon lainattua lyriikkaa.

SOUL VALPIO

KRS-One: Outta Here (albumilta Return Of The Boom Bap, 1993)

Penskana oli tarve oppii kaikkee hiphopiin liittyvää ja yks suuri inspiraation lähde oli tietty KRS-One. Tässä biitissä oli jo silloin sitä jotakin, eikä edelleenkään tuota tappion tunnetta sielussa. Tän tahtiin tuli pelattuu korista ja ties mitä. Mikä bassolinja ja rummut! Primo!

Nas: Represent (albumilta Illmatic, 1994)

Tää biisi oli SPM:n (Siniset Punaset Miehet toim. huom.) keikalta ostamallani DJ Winstonin mixtapekassulla ja se jäi heti vahvaan rotaatioon. En unohda sitä hetkee, kun tää biitti alko soimaan. Myöhemmin sitä tajus lyriikatkin jo. Kannet on tallessa mixtapesta, mut kasetti ei. Kassu toimitti kovaa koulutusta nuoren miehen räppiknowledgelle! Jos jollain on tää koneella tai jossain, niin holla!

Sunnuntaisoittari Toistuvat Yllätykset: Ketkä oli ennen meitä

Toistuvat Yllätykset on:

Soul Valpio
Slyrre äS
DJ I-Spin
DJ R2ISDJ2
Räme
Kermareisi
MattiWatti
Kobra ja
Tuhojuho

Kaikki menneisyyden Sunnuntaisoittarit löydät täältä.