Jos asiaa on, se on laulettava – Tarkkailuluokalla Tilhet, pajut ja muut

Jotain merkittävää on tapahtumassa, kun yhtye saa mediat supisemaan vuoden debytantista ja radiokanavat soittavat kuuntelijasegmenteistä riippumatta. Rotaariossa on ollut jo useampikin sinkku. Itse albumikin on tulossa vasta lokakuussa. Tästä on otettava selvää.

Tilhet, pajut ja muut -yhtyeen heleästi laulava Anna-Sofia Tuominen ja kitaristi-biisintekijä Juho Hoikka ovat äimistyneitä, mutta tyytyväisiä orkesterinsa saamasta vastaanotosta. He molemmat huokaavat, että onneksi tuleva täyspitkä taltioitiin jo keväällä 2014, joten paineita ei ehtinyt kasaantua.

Tulevalta albumilta poimitut singlet Puuhevonen ja Vielä nuori ovat valloittavan lyyrisiä tuokiokuvia jo eletystä elämästä eivätkä tekijät kiistä niiden nostalgia-arvoja. Luonnonläheisesti nimetylle yhtyeelle tunnusomaista on Anna-Sofian kirkkaasti ja lujaa sointuva laulu aivan kuten sanoitusten kirjallinen, poptekstien tylsimmistä konventioista vapaa tyyli.

– Olen koittanut viedä laulutekstiemme muotokieltä juuri kirjalliseen suuntaan. Aiheissa täytyy laajentaa muuhunkin kuin kahden ihmisen jakamaan rakkauskokemukseen. Toinen tärkeä juttu on muistaa, että laulu on dramaturginen kokonaisuus. Teksti tarvitsee tuekseen sävellyksen ja tulkinnan, Juho analysoi.

– Laulajana minulle on tärkeää että tekstit ja melodiat sopivat suuhuni, Anna-Sofia painottaa.

– Oikeastaan kaikkien levymme biisien aiheet ja teemat ovat peräisin omasta elämästämme ja luulen, että se on musiikillemme oleellinen piirre.

”Laulaminen on minulle yksi tärkeimmistä asioista elämässä.”

– Laulaminen on minulle yksi tärkeimmistä asioista elämässä. Se ei varsinaisesti poikkea puhumisesta siinä mielessä, että jos asiaa on, se on sanottava. Ja se pitää sanoa niin kuin tunne vaatii. Minulle tekstit ovat hyvin tärkeitä musiikin rinnalla ja haluan välittää tekstin sanoman.

Musiikkinne laulelmallisuus kuulostaa vilpittömältä ja tunteikkaalta, ja se on muodoltaan selkeää. Tästä syystä mielikuvat laukkaavat näitä pohtiessa enemmänkin 70-luvulle, jolloin kirkassilmäisyys oli vielä hyve.

Anna-Sofia: – On hienoa, jos biisimme ohjaavat mielikuvia 70-luvulle! Ja ihanaa että vilpittömyys tulee läpi musiikissamme, sillä sitä se onkin. Välillä jopa riipaisevan rehellistä, mutta ei mitään synkistelyä kuitenkaan. Biiseissä ollaan kiinni elämän ja arjen tosiasioissa, mutta kaikkea katsellaan pohtivammasta näkökulmasta.

Juho: – Tuntuu että nykyaika kaikessa tehokkuuden ihannoinnissaan ja ankeassa kyynisyydessään on sysännyt monia tekemisen ja olemisen tapoja marginaaliin. Tämä heijastuu myös musiikkimaailmaan ja musiikin tekemiseen. Nykypäivän valtavirtamusiikissa näkyy paljon kovia arvoja, opportunismia, menestymisen ihailua, maailmanloppu-teemoja ja muita synkeyksiä.

– Se että musiikkimme on pehmeää ja avointa, ei tee meistä sinisilmäisiä. On ihan tietoinen valinta, että haluamme tehdä sellaista musiikkia kuin teemme.

Koetteko että albumilla on joitain avainbiisejä, jotka kiteyttävät tekemisenne parhaiten, sen mitä haluatte kuulijoille kertoa ja miten?

Anna-Sofia: – Totta kai levy on aina kokonaisuus. Puuhevosessa esitetty suora kysymys ”osaisiko joku sanoa nyt, miksi se aika oli niin lyhyt?” kuvastaa aika hyvin koko levyn aihepiiriä. Eli sitä miten aika etenee ja lapsuus ja nuoruus jäävät taakse. Miksi on aina niin kiire tulla vanhemmaksi? Vielä nuori -biisissä vastataan, että pitää päästää irti menneistä asioista.

Teksti: Antti Luukkanen
Artikkeli julkaistu alun perin Soundissa 9/2015