Ace Frehleylle lähestymiskielto – ex-naisystävä kertoi oikeudelle entisen Kiss-kitaristin uhkaavasta käytöksestä

29.11.2019 08:50

Sitten hieman vähemmän hilpeitä uutisia Yhdysvalloista. Viihdesivusto TMZ uutisoi Ace Frehleyn entisen naisystävän turvautuneen viranomaisten apuun muusikon uhkaavan käytöksen vuoksi. Naisen mukaan Kissin kultavuosien kitaristin käytös on ollut sen verran pahaenteistä, että tämän on parempi pysytellä hänestä etäällä. Oikeus määräsikin Frehleyn väliaikaiseen lähestymiskieltoon.

Jupakka liittyy naisen asunnolla taannoin tapahtuneeseen välikohtaukseen. Frehleyn entinen kumppani kertoi oikeudelle, että liikematkalta palannut kitaristi ryntäsi ilman ennakkovaroitusta kahden henkivartijansa ja tyttärensä kanssa naisen asuntoon, haki tavaroitaan ja poistui. Tilanne muuttui uhkaavaksi, kun toinen Frehleyn henkivartijoista uhkasi naisen mukaan tätä fyysisellä väkivallalla, ja kitaristin tytär lateli ilmoille jo tappouhkauksia.

Frehley otti mukaansa kitaroitaan ja kultalevyjään ja poistui tukijoukkoineen paikalta. Paikalla oli myös asunnon haltijan tuttava, joka todisti tapahtumaa. Naisystävän mukaan Frehley on aiemminkin käyttäynyt häntä kohtaan uhkaavasti aiemminkin.

Ex-kumppani hakee Frehleyltä oikeusteitse myös noin 50000 dollarin rahasummaa uuden asunnon hankkimista ja muuttokuluja varten. Nainen ei käy töissä, ja Frehley on hänen mukaansa hoitanut pariskunnan raha-asioita 11 vuotta kestäneen parisuhteen ajan. Tätä asiaa ratkotaan oikeudessa tammikuussa.

Lisää luettavaa