Alice in Chainsin lämppärit julki – näyttää siltä, että settilista hemmottelee vanhoja faneja

AOP

Alice in Chains nähdään Suomessa tällä viikolla parillakin keikalla. Seattlen suuruus konsertoi ensin 15.6. Oulun Energia-areenalla ja heti perään 16.6. Helsingin Kaisaniemessä. Vaan Jerry Cantrell ja kumppanit eivät esiinny suinkaan yksin, vaan herroille on pestattu tukijoukkoja Suomen bändikartalta.

Eilen julkistettiin tieto, että Oulussa Alice in Chainsia lämmittelee Sentencedistä tutun Ville Laihialan nykyinen orkesteri S-Tool, ja Helsingissä puolestaan illan avaavat Doom Unit sekä HIMistä ja Amorphisista tuttujen Linde Lindströmin, Gas Lipstickin ja Niclas Etelävuoren kokoonpano Flat Earth. Oulussa lämmittelijä aloittaa klo 19:15, Helsingissä Doom Unitin soittovuoro on klo 18 ja Flat Earthin klo 19:30. Alice in Chainsia voi odottaa lavalle kumpanakin iltana yhdeksän tienoilla.

Entä mitä pääesiintyjän setiltä voi odottaa? Nähtävästi tarjolla on ainakin runsaasti 1990-luvun klassikoita. Setlist.fm-sivuston mukaan Alice in Chains on soittanut kesäkuun alun keikoillaan ahkerasti sellaisia kappaleita kuin Dam That River, Them Bones, We Die Young, No Excuses, Man in the Box, Angry Chair, Would? sekä tietysti Rooster. Hyvältä kuulostaa! Katso esimerkiksi Saksan Hampurissa 4.6. kuultu setti täältä.