Amorphis: Uran juhlavin keikka tulossa? Myös muuta raskasta asiaa!

26.11.2013 18:25

Parhaillaan Euroopan-kiertueella oleva Amorphis heittää epäilemättä melkoisen komean konsertin ensi kesänä, sillä yhtye esiintyy Olavinlinnassa sunnuntaina 13. heinäkuuta. Erityisesti Circle– ja Eclipse-albumeihin perustuva konsertti on osa Savonlinnan oopperajuhlien ensi kesän tarjontaa. Saammeko pyytää jo nyt: taltioikaa tämä!

Esittelysivu kertoo meille seuraavaa: ”Ensi kesänä oopperafestivaaleilla eletään vahvasti Kalevalan hengessä Aulis Sallisen Kullervo-oopperan ja suomalaisen metallimusiikin edelläkävijän kohdatessa samoilla kivimuureilla tumman virran syleilyssä”.

– Amorphis käsittelee musiikissaan suomalaisen miehen sielunmaisemaa ”Kalevalan silmien läpi”. Toivon samalla myös uuden yleisön löytävän tapahtuman, sanoo Savonlinnan oopperajuhlien taiteellinen johtaja Jorma Silvasti.

Myös Apocalypticalla on edessään mahtava tuplakonsertti, sillä aikaisemmin tänä syksynä ilkivallan takia peruuntunut Wagner Reloaded -spektaakkeli valtaa Leipzigin areenan 7.-8. kesäkuuta.

Show on melkoinen, sillä Apocalyptican ja koreografi Gregor Seyffertin lisäksi paikalla on yli 150 tanssijaa ja akrobaattia, MDR-televioyhtiön sinfoniaorkesteri sekä kuoro. Musiikki on Apocalyptica-pomo Eicca Toppisen sekä Richard Wagnerin käsialaa ja teos ”yhdistää vaikuttavalla tavalla perinteistä ja modernia tanssia, akrobatiaa, pyro- ja videotekniikkaa sekä klassista- ja metallimusiikkia”.

Kerrottakoon myös, että Meshuggahin ja klassisen Pac-Man -pelin ystävät saavat nyt riemuita. Netissä on nimittäin pelattavissa uusi peli nimeltään Kid-Man.

Tiedättehän mistä tässä pelissä on kysymys? Ei muita kuin tänne: got-djent.com/kidman

Lisää luettavaa