Anthrax otti uskaliaasti käsittelyynsä Pink Floyd -klassikon – ei tainnut mennä aivan nappiin

20.9.2016 12:56

Joey Belladonna on ihana, silloin kun hän laulaa esimerkiksi sellaisia biisejä kuin I Am the Law, Indians, Caught in a Mosh tai Among the Living. Silloin, kun hän tulkitsee Pink Floydia, hän on… no, vähemmän ihana.

The Wall -albumilla alun perin julkaistu Comfortably Numb on upea laulu aikuistumisen tuomasta turtumuksesta, lapsuuden haaveiden haihtumisesta ja pettymyksestä. Niinpä kappale on tavattu tulkita mietteliääseen, lannistuneeseen sävyyn. Vaan Joey Belladonnapa päätti toisin: kun Anthrax soitti kappaleen Sirius XM -nettiradion The Opie Show’ssa, mies vetäisi osuutensa aitoon Anthrax-tyyliin mahtipontisesti revitellen. Lopputulos menee hivenen huvittavasti ristiin loppuyhtyeen akustisen tulkinnan ja biisin alakuloisen tunnelman kanssa.

No, ainakaan kaveri ei yrittänyt liikaa apinoida alkuperäistä. Siitä siis kuuntelemaan tulkintaa omin korvin ja omaa mielipidettä muodostamaan:

Lisää luettavaa