Apocalyptica vastaa Ktulun kutsuun – Tuoreella singlellä postuumisti mukana itse Cliff Burton

Apocalyptican kiertue alkaa lauantaina Helsingin jäähallista.
5.6.2024 08:30

Uransa levyllisellä Metallica-covereita selloille sovitettuna aloittanut Apocalyptica julkaisee debyytilleen jatko-osan tulevana perjantaina 7. kesäkuuta. Plays Metallica Vol. 2 -levyllä kuullaan vierailevina tähtinä myös itse Metallican jäseniä kuten laulaja-kitaristi James Hetfieldiä ja basisti Robert Trujilloa.

Tänään levyltä on julkaistu viime hetken ennakkopalana Apocalyptican tulkinta massiivisesta The Call of Ktulu -instrumentaalista, jolla kuullaan puolestaan Metallican vuonna 1986 traagisessa liikenneonnettomuudessa menehtynyttä bassovirtuoosi Cliff Burtonia. Kuuntele kappale ylempää.

”Rakastan The Call Of Ktulua, ja me oltiin päätetty tehdä siitä versio. Biisin maagisuus liittyy vahvasti sen bassoraitaan, ja mieleen nousikin eräs todella villi idea… No, Ruotsissa tapahtui sitten sellaista, että menin Metallican seurueen kanssa syömään, ja Rob esitteli minut illan aikana eräälle ihmiselle. Tultiin hyvin juttuun, ja kuinka ollakaan, tämä henkilö sattui hallinnoimaan Cliff Burtonin musiikillista perintöä”, Apocalyptican Eicca Toppinen kertoi Soundin Timo Isoaholle.

”Loppujen lopuksi tapahtui niin käsittämättömän hieno asia, että saatiin lupa käyttää The Call Of Ktulun alkuperäisiä bassoraitoja meidän levyllä. Siis ihan oikeasti… Cliff Burton soittaa postuumisti Apocalyptican albumilla. Onko tämä siisteintä koskaan?”

Apocalyptica aloittaa Euroopan-kiertueensa lauantaina 8.6. Helsingin jäähallista. Konsertti on osa Metallica-viikonloppua, joka rakentuu hevijätin kahden Helsingin-keikan (7. ja 9.6.) ympärille.

Lisää luettavaa