Apulanta julkaisi uuden Kämmenen kuva poskeen -singlen – Lähtee syksyllä kiertueelle

Kämmenen kuva poskeen on Aleksi Mäkelän uuden elokuvan tunnuskappale.
26.8.2022 07:27

Apulanta julkaisee uuden Sielun kaltainen tuote -albumin 14. lokakuuta. Kyseessä on heinolalaisyhtyeen järjestyksessään kolmastoista pitkäsoitto.

”Mun fiilis on, että Sielun kaltainen tuote on eniten yhdessä tehty levy, mitä me ollaan koskaan julkaistu, ja se yhteys soi hienosti näissä biiseissä”, Toni Wirtanen kommentoi uutta tuotosta.

”Fiilis studiolla oli verrattavissa ysärin alkuvuosiin. Erityisen ylpeä olen nimenomaan siitä, että Sielun kaltainen tuote kuulostaa äkkiseltään bändin toiselta tai kolmannelta levyltä. Ei kolmanneltatoista”, lisää Sipe Santapukki.

Tänään levyltä on julkaistu uusi singlekappale Kämmenen kuva poskeen, joka on Aleksi Mäkelän Laitapuolen hyökkääjä -elokuvan tunnuskappale. Kappaleen videon voit katsoa tuosta alta.

”Biisi on synkkien pilvien lapsi. Kun aloin kirjoittaa sitä, mielessä oli hiukan toinen lanka, kuin mihin teksti lopulta ohjautui. Joskus ne valitsevat itse tiensä”, Wirtanen avaa.

Apulanta lähtee uuden levynsä tiimoilta Suomen-kiertueelle, joka alkaa 7. lokakuuta Porin West-areenalta ja päättyy 19. marraskuuta Rovaniemen Lappi-areenalle. Katso tarkemmat kiertuepäivämäärät täältä.

Päivitys 26.8.2022 kello 9.41: Lisätty kappaleen musiikkivideo, tieto Mäkelän elokuvasta sekä Wirtasen kommentti kappaleesta.

Lisää luettavaa