”Arkistoissa pyörii kaikenlaista” – Mikkey Dee pitää todennäköisenä, että Motörheadilta tullaan vielä saamaan ennen julkaisematonta materiaalia

Lemmy Kilmisterin tribuuttikonsertti on rumpalin mukaan myös vain ajan kysymys.
4.9.2017 11:38

Hiljattain julkaistu cover-kokoelma tuskin jää Motörheadin viimeiseksi julkaisuksi, sanoo rumpali Mikkey Dee Billboardin haastattelussa. Mitään virallista ei kuitenkaan tällä hetkellä ole vielä suunnitteilla, mutta Dee pitää hyvin todennäköisenä, että ennen julkaisematon materiaali tulee vielä näkemään päivänvalon muodossa tai toisessa.

– Arkistoissa pyörii kaikenlaista, en itsekään tiedä tarkalleen, että mitä. Sen tiedän, että meillä on tallessa ainakin paljon livemateriaalia, sekä kuvaa että ääntä, Dee paljastaa.

Motörheadin ikoninen nokkamies Lemmy Kilmister menehtyi joulukuussa 2015. Deen mukaan Lemmy-tribuuttikonsertti järjestetään, kunhan aika vain on oikea. Hän itse on ajatukselle ainakin hyvin avoin.

– Jos rakastat newyorkilaista pizzaa etkä ole saanut sellaista muutamaan vuoteen, alat himoita sitä. Jonain päivänä ihmiset alkavat himoita jotain tällaista ja silloin siihen pitää vastata, kunhan se vain tehdään oikealla tavalla.

Dee myös spekuloi Billboardille, mitä mieltä Lemmy olisi ollut Charlottesvillen välikohtauksesta, jossa uusnatsit ja vastamielenosoittajat ottivat väkivaltaisesti yhteen. Lemmyä kun erehdyttiin usein pitämään natsisympatisoijana, koska tämä keräili sotamemorabiliaa – esimerkiksi natsi-Saksan aseita ja varusteita.

– Moni ei kuitenkaan vaivautunut katsomaan pintaa syvemmälle. Lemmy vihasi natseja. Hän ei voinut sietää typeryyttä ja ihmislajin typeryys kiehtoi häntä. Hän olisi luultavasti saanut kirjoitettua näistä tapahtumista mahtavaa lyriikkaa, Dee tuumaa.

Lisää luettavaa