Atomirotta tykittelee Tavastialla: yhtyeen levynjulkkarit venyvät kolmepäiväiseksi bakkanaaliksi

Napoleon Digital

Atomirotta-kokoonpano aikoo juhlistaa keväällä julkaistavaa kolmatta levyään pitkän kaavan mukaan. Juuri tullut tiedote kertoo, että albumin julkkarikeikka venyy loppujen lopuksi kolmen päivän keikkaputkeksi – mikä nyt Atomirotta III -nimisen levyn yhteyteen sopiikin.

Kun orkesterin ensin vahvistama levynjulkaisukeikka toukokuun alussa myytiin loppuun, bändi pisti toisen konsertin edellisen kylkeen. Se puolestaan myytiin loppuun vuodenvaihteessa, joten herrat Rotta, Raitsikka ja kumppanit päättivät lisätä sarjaan vielä yhden keikan lisää. Tämän kolmannen esityksen liput tulevat myyntiin perjantaina 19. tammikuuta. Keikkaputki järjestetään 3.–5. toukokuuta, Tiketti hoitaa ennakkomyynnin, lippujen hinnaksi on määritelty 16 euroa.

”Kaksi päivää Tavastiaa loppuun tällaisella vauhdilla oli sen verran älytön ja hieno ylläri, et pannaan nyt kolmoslevyn kunniaksi vielä kolmaskin ilta jytisemään. Tulitamme joka illassa uutta kamaa, Atomiklassikoita ja liveylläreitä Atomityylillä, kunkin päivän maustepurkkien mukaan, hikeä ja sattumia säästämättä”, bändi ilakoi tiedotteessa. Että siltä pohjalta!