Barbe-Q-Barbies solmi uuden levydiilin: ”Tarkoitus on lähteä valloittamaan Suomen ulkopuolisia markkinoita”

12.2.2019 09:15

Hard rockin ilosanomaa julistava Barbe-Q-Barbies ilmoittaa solmineensa uuden levytyssopimuksen. Aikaisemmin kotimaiselle Sound of Finlandille kolme levyä tehnyt orkesteri siirtyy brittiläisen Dissonance Productionsin leipiin, ja uusi levy on tiedossa 10. toukokuuta. Dissonance tunnetaan parhaiten NWOBHM-pioneerien Diamond Headin ja Salemin kotina. Onneksi olkoon ja menestystä!

Kysyimme rumpali Niina Klemetilta hieman siirron taustoista ja yhtyeen uusista tuulista. Siirtyminen ulkomaisen yhtiön kaveriksi antaa viitteitä siitä, että Barbe-Q-Barbies olisi tähtäämässä entistä vahvemmin kansainvälisille markkinoille, ja näinhän se asia Klemetin mukaan onkin.

Kuinka päädyitte brittiläisen levy-yhtiön leipiin?

”Levy-yhtiötä etsiessä laulajamme Niki otti yhteyttä Steve Beattyyn, jonka ansiosta kaksi ensimmäistä levyämme sai Euroopan kattavan jakeludiilin Plastic Head -tuotantoyhtiön kautta. Steve innostui kaiken kattavasta yhteistyöstä ja päätimme kirjoittaa levytyssopimuksen, mutta yhteisymmärryksessä kuitenkin äänittää levyn täällä Suomen päässä.”

Miksi siirryitte pois vanhojen yhteistyökumppanien luota koto-Suomesta?

Suomessa on lähes olemattomat markkinat englanniksi lauletulle rockmusiikille. Tämä tuskin tulee yllätyksenä kovinkaan monelle.
– Niina Klemetti

”Kolmen levyn sopimus Sound of Finlandin kanssa tuli täytäntöön eikä nykyinen levy-yhtiö julkaise enää muuta kuin suomenkielellä levytettyä musiikkia. Näin ollen muutos oli väistämätön. Suomessa on myös lähes olemattomat markkinat englanniksi lauletulle rockmusiikille. Tämä tuskin tulee yllätyksenä kovinkaan monelle. Itse levyä äänitetään parhaillaan Sound Supremella Hämeenlinnassa tutun tuottajan Janne Saksan hoivissa.”

Millaista vetoapua toivotte uudelta levyfirmalta? Pyrittekö kenties entistä enemmän kansainvälisille markkinoille?

”Tarkoitus on nimenomaan suunnata koko Euroopan markkinoille, minkä sopimus kattaakin. Levy-yhtiö hoitaa promootion Briteissä ja myös sen ulkopuolella. Olemme lisäksi siirtymässä virallisesti keikkamyyntiin espanjalaisen Bomber Bookingin talliin Suomen ulkopuolella. Eli kyllä, tarkoitus on lähteä valloittamaan Suomen ulkopuolisia markkinoita. Kiinnostusta on ollut eritoten Etelä-Euroopan suunnalla.”

Mitä voitte kertoa tulevasta levystänne? Millainen albumi on tulossa verrattuna edellisiin albumeihinne?

”Levylle on haettu ihan uutta ilmettä. Aikaisempien levyjen hard rock -äänimaailmasta on siirrytty retrompaan otteeseen. Tämä tarkoittaa, että soittoon on haettu muhkeutta ja alkukantaisempaa kitarasoundia.”

Lisää luettavaa