Sooloalbumiaan paraikaa viimeistelevä Billy Corgan otti varasi jälleen hetken kiireisestä aikataulustaan ja päivitti kuulumisiaan Facebookiin latamaallaan videolla. Pätkässä mies käy läpi showpainikuvioitaan ja paljastaa tulevan soolokiekkonsa tuottajan olevan legendaarinen hard rock/hip hop -guru Rick Rubin. Smashing Pumpkinsista puhuessaan mies lyö kiusoitteluvaihteen silmään ja toteaa muun muassa seuraavaa:
”Kun viimeksi puhuin Smashing Pumpkinsiin liittyvistä uutisista, siitä tuli iso juttu, että bändi olisi tekemässä paluuta. Niinpä annan ihmisten päätellä asiat ilmeistäni. Onko yhtye palaamassa yhteen? En tiedä, mutta suunnitelmia ensi vuodelle on olemassa. Olen ehdottomasti lähdössä kiertämään ensi vuonna Smashing Pumpkinsin nimellä. Ketkä nousevat lavalle? Se jää nähtäväksi [merkitsevä ilme].”
”Niin hullulta kuin se kuulostaakin, minulla alkaa olemaan hinkua kirjoittaa taas rock ’n’ rollia. Riffit pyörivät jatkuvasti mielessäni. Sanoisinkin, että jos tekisin nyt albumillisen Smashing Pumpkins -musiikkia, se olisi jotain Gishin ja Siamese Dreamin välimaastosta. Olen valmis palaamaan isojen riffien ja kertosäkeiden maailmaan. Minun täytyy varmaankin soitella Jimmy Chamberlinille [merkitsevä ilme] ja ehkä muutamalle muullekin tyypille [merkitsevä ilme], jotka soittivat ennen bändissä.”
Mielenkiintoiseksi menee!
Voit katsoa ja kuunnella miehen tuoreet kuulumiset alta.