Billy Idol julkaisee jatkoa vuosi sitten ilmestyneelle ep-levylleen – Jyräävä Cage-single videoineen julki

"Edellinen ep oli vasta lämmittelyä tätä levyä varten", Idol sanoo.
18.8.2022 12:48

Billy Idol julkaisi viime vuoden syyskuussa The Roadside -ep:n, joka oli rockveteraanin ensimmäinen uutta materiaalia sisältänyt julkaisu sitten vuoden 2014 Kings & Queens of the Underground -levyn.

Tänä syksynä The Roadside saa jatkoa uudesta neljä biisiä käsittävästä The Cage -ep:stä, jolta on nyt julkaistu maistiaisena sen rokkaava ja kiivas nimikappale. Voit katsoa kappaleen videon tuosta alempaa.

”Edellinen ep oli vasta lämmittelyä tätä levyä varten. Tämä hyökkää enemmän suoraan päälle. Kitaroita on paljon enemmän, mikä on aina hauskaa”, Billy Idol kertoo 23. syyskuuta ilmestyvästä julkaisustaan.

”Sytyimme, kun emme olleet soittaneet yhdessä pariin vuoteen ja yhtäkkiä olimmekin taas lavalla ilmiliekeissä. Se tavallaan herätti meidät siihen, millainen seuraavan ep:n tulee olla: siinä pitää olla enemmän tulta ja tappuraa, enemmän rock ’n’ rollia, enemmän ’haista vittua’. Tai no, edes vähän ’haista vittua’. Tärkeintä oli joka tapauksessa, että meillä oli hauskaa sitä tehdessä.”

Lisää luettavaa