Black metal -legenda iskee jälleen – Ensimmäinen single Mayhemin tulevalta levyltä julki

Yhtye heittää loppuvuodesta myös pari keikkaa Suomessa.
31.8.2019 16:15

Kaikista black metal -yhtyeistä kenties se suurin ja kuuluisin eli Norjan pahamaineinen Mayhem julkaisee kuudennen pitkäsoittonsa Daemon 25. lokakuuta Century Median kautta. Levyltä on nyt tarjolla esimakua Worthless Abominations Destroyed -singlen muodossa. Voit ottaa tämän kylmäävän kappaleen haltuusi tuosta yläpuolelta.

”Olemme kiusanneet teitä jo yli puoli vuotta, joten nyt on aika näyttää, mitä olemme saaneet studiossa kesällä aikaan. Tässä on kappale, jonka on tarkoitus aiheuttaa kuulijalleen tunteen, että kaikki on menetetty eikä toivoa enää ole”, kommentoi kitaristi Teloch.

Mayhem saapuu loppuvuodesta myös Suomeen yhteiskeikoille Gaahls Wyrdin sekä GosTin kanssa. Yhtyeet voi nähdä Tampereen Pakkahuoneella 26. marraskuuta ja seuraavana iltana vielä Helsingin Tavastia-klubilla.

Lisää luettavaa