Bon Jovi -fanien unelma toteutuu: yhtye nähdään pitkästä aikaa lavalla klassisessa kokoonpanossaan

Vanha jengi nähdään jälleen yhdessä Rock and Roll Hall of Fame -seremoniassa.
26.2.2018 13:35

Bon Jovi oli yksi tänä vuonna Rock and Roll Hall of Fame -kunniagalleriaan nimetyistä yhtyeistä. Kun tieto kunniagalleriaan pääsystä tuli julki, alkoivat fanit spekuloida, tullaanko palkintoseremonioissa näkemään yhtye lavalla klassisessa kokoonpanossaan vai jättävätkö vuonna 1994 bändistä lähteneet Alec John Such tai viisi vuotta sitten eronnut Richie Sambora juhlallisuudet väliin.

Nyt tähän asiaan on tullut varmistus: yhtye tullaan näkemään lavalla alkuperäisessä, klassikkolevyillä vaikuttaneessa kokoonpanossaan, rumpali Tico Torres kertoo Billboard-lehdelle.

– On vaikea ennustaa, mitä kaikkea mielessä tulee liikkumaan sinä hetkenä. Mutta puhuin Alecin kanssa puhelimessa ja se oli hienoa. Teimme sitä matkaa yhdessä ja on mielestäni mahtavaa, että voimme elää niitä hetkiä uudelleen. Eikä ainoastaan itsemme vaan fanien vuoksi, Torres tuumaa.

Kosketinsoittaja David Bryan kertoi Billboardille bändin esittävän entisten jäsentensä kanssa ”muutamia biisejä” Hall of Fame -juhlallisuuksissa, jotka pidetään 14. huhtikuuta Clevelandissa.

– Se tulee olemaan siistiä. Odotamme sitä innolla, Bryan hehkuttaa.

Lisää luettavaa