Brittilehti The Guardianin toimittajat esittelevat levyhyllyjensä ”synkimmistä sopukoista” kaivettuja outouksia – Suomi mainittu!

Tällä listalla onkin sangen merkillistä musiikkia.
26.10.2017 10:15

Suomi mainittu! Ja varsin miellyttävässä yhteydessä, vieläpä. Laatulehti The Guardian nimittäin listaa 50 huomionarvoista underground-levyä, joista lukija on tuskin koskaan kuullut, ja mukaan on valikoitunut suomalainenkin nimi.

Kysymyksessä ei ole M.A. Numminen tai mikään Love Recordsin, vaan kokoonpano nimeltä Köyhät ritarit, jonka Primitiivisen musiikin orkesterin kanssa tekemä Karhujuhla-musiikkinäytelmä (1986) on tehnyt britteihin vaikutuksen. Karhujuhlaa kuvaillaan yhdistelmäksi Uhrijuhla-elokuvaa ja yhdysvaltalaista Sunburned Hand of the Man -yhtyettä, pienellä lisämurinalla varustettuna. Erityismaininnan saa laulu nimeltä Oluen ylistys.

Hyvä! Onnittelut Köyhille ritareille kunnianosoituksesta. Karhujuhlan voi kuunnella kokonaan esimerkiksi Spotifysta, ja Guardianin listan voi puolestaan katsoa täältä. Onhan tuolla mukana muitakin kiinnostavia tapauksia – esimerkiksi jos bändin nimi on Arsedestroyer, se ei voi olla kokonaan huono.

Lisää luettavaa