Dave Lombardo muistelee eroaan Slayeristä: ”P**ka homma, mutta sellaista se on”

24.2.2025 21:19

Rumpalisuuruus Dave Lombardo ennätti vierailemaan The NYHC Chronicles Live! -podcastin vieraana juttelemassa niitä näitä. Lombardo sai muun muassa muistella aikaansa Slayerissä sekä eroaan maineikkaasta thrash metalin klassikkobändistä, ja miehellä näyttää olevan voittopuolisesti hyvät muistot noista vuosista.

”Kun katson taaksepäin, kaikki on ollut mahtavaa. Miten se ei olisi ollut?” Lombardo tuumaa.

”Kaikenlaista ikävää tapahtuu. Ihmisillä on erimielisyyksiä. Perheenjäsenet joskus riitelevät keskenään. Eli sellaista se on. Olen vain iloinen, että olen ollut osa niin legendaarista bändiä ja olen voinut tarjota jotain tälle genrelle, joka on pitänyt minusta huolta koko musiikkiurani ajan.”

Lombardo arvostaa myös kaikkia tuttavuuksia ja ystäviä, joita hän on saanut musiikkikuvioissa

”Kuten sanoin, niin paska homma, mutta sellaista se on. Olen ollut onnekas, kun olen saanut uusia ystäviä matkan varrella. Ja he ovat pyytäneet minua soittamaan bändeihinsä. Ja olen itse perustanut useita uusia yhtyeitä, ja minulla on vieläkin paljon annettavaa. En usko urani päättyvän vielä hyvään aikaan. Olen täällä kunnes joku vetää töpselin seinästä!”