Dave Mustaine kertoo, mikä häntä vaivasi kaikkein eniten Metallica-potkujen jälkeen

24.8.2022 22:02

Megadeth-kippari Dave Mustaine vieraili äskettäin Joe Roganin luotsaaman Joe Rogan Experience -podcastin haastattelussa. Mustaine promotoi show’ssa yhtyeen tulevaa The Sick, The Dying… and the Dead! -albumia, mutta tokihan juttutuokion aikana käsiteltiin muitakin asioita. Kuten Metallicaa.

Rogan kysyi Mustainelta, mitä tämä teki ensimmäiseksi saatuaan lähtöpassit myöhemmin yhdeksi kaikkien aikojen menestyneimmiksi muodostuneista yhtyeistä.

”Mielessäni taisin siirtyä suoraan Megadethiin, mutta yritin vielä tuolloin sisäistää kaikkea tapahtunutta”, Mustaine sanoo.

”Se, mikä minua vaivasi kaikkein eniten oli se, että jätin tekemäni musiikin taakseni ja sanoin, ’älkää sitten käyttäkö minun musaani’, ja tietenkin he sitten menivät tekemään niin”, Mustaine jatkaa. ”He käyttivät sitä ensimmäisellä levyllä [Kill ‘Em All] ja toisella levyllä [Ride The Lightning]. Minun musiikistani on osia kolmannella levyllä [Master Of Puppets]. Kaikki ensimmäisen levyn soolot ovat minun tekemiäni, mutta Kirk [Hammett] soittaa ne. Ne ovat lähellä, eivät yksi yhteen. Eikä hän ole huono kitaristi.”

Mustaine huomauttaa Hammettin saaneen rojalteja “Metal Militia” -kappaleesta ”useiden vuosien ajan”.

”Hänen täytyi nähdä sekit, joten tiedän ainakin jonkun huomanneen ettei minulle maksettu.”

Kaikesta huolimatta Megadeth-pomo sanoo asioiden olevan tätä nykyä hyvällä mallilla, eikä hän kanna kaunaa menneistä.

”Ei katkeruutta — olen päässyt siitä yli”, Mustaine vakuuttaa. ”Se on vain rahaa. Loppuviimeksi onnellisuuteni, perheeni, vaimoni ja lapseni ovat minulle kaikkein tärkeintä tässä maailmassa. Rakastan fanejamme. Elämässäni on niin monia asioita joista olen iloinen. Mutta ensi sijassa perheestäni. Ja tietenkin suhteestani Jumalaan. Otan sen hyvin henkilökohtaisesti. En puhu siitä muille; en tuputa sitä kenellekään. Se on minun juttuni. Ja katson asiaa siltä kantilta missä olen nyt… Olin parikymppinen Metallicassa, ja nyt olen 60-vuotias Megadethissä. Olen Grammy-voittaja. Olen bestseller-kirjailija — kaikkea tuollaista.”

Megadethin The Sick, The Dying…And The Dead! ilmestyy 2. syyskuuta.

Katso Mustainen haastattelupätkä alta.

Lisää luettavaa