Dave Mustaine Megadethista erotetusta David Ellefsonista: ”Minun oli hyvin vaikea päästää hänestä irti”

Mustaine on edelleen hyvin vaitonainen pitkäaikaisen (ex-)bänditoverinsa suhteen.
24.6.2022 09:02

Thrash metal -jätti Megadethia yhdessä sen johtaja Dave Mustainen kanssa perustamassa ollut basisti David Ellefson joutui keväällä 2021 seksikohun keskelle, kun nettiin vuosi basistin ja nuoren naispuolisen fanin kesken käymiä seksuaalissävytteisiä viestittelyjä sekä videopuheluita. Kohun vuoksi Mustaine antoi Ellefsonille lähtöpassit.

Mustaine ei ole juuri aiheesta puhunut julkisuudessa, mutta tuoreessa Rolling Stone -lehden haastattelussa Mustaine kommentoi Ellefsonia ja tämän erottamista hyvin niukkasanaisesti.

”Kun ottaa huomioon kaiken, mitä on tapahtunut 20 vuoden ajan kestäneen yhteistyömme aikana, oli vain aika… Tästä on todella epämiellyttävä puhua ja minun oli hyvin vaikea päästää hänestä irti. Mutta nyt olen onnellisempi kuin koskaan”, Mustaine sanoo mahdollisesti viitaten kaksikon vanhoihin kismoihin ja Ellefsonin vuosituhannen alussa Mustainea vastaan nostamaan syytteeseen.

Ellefson oli ehtinyt äänittää bassoraidat Megadethin tulevalle The Sick, The Dying… And The Dead! -albumille, mutta saatuaan potkut päätti Mustaine heittää Ellefsonin raidat roskiin ja korvata ne uusilla. Hän hälytti apuun nykyään Testamentissa vaikuttavan Steve DiGiorgion, joka on urallaan ollut mukana muun muassa Deathissä ja Control Deniedissa.

”Hän on yksi lahjakkaimmista soittajista, mitä on”, Mustaine perusteli valintaa ytimekkäästi.

Mutta koska DiGiorgiolla oli omat kiireensä Testamentin kanssa, tarvittiin keikkabasistiksi joku muu. Mustaine hälytti apuun Megadethissa vuosina 2006-2010 soittaneen James LoMenzon, josta tehtiin lopulta bändin virallinen jäsen kesäkuun alussa. Mustaine sanoo olevansa nyt erittäin tyytyväinen bändin kokoonpanoon, johon kuuluvat lisäksi kitaristi Kiko Loureiro ja rumpali Dirk Verbeuren.

”Se on aivan eri leiri nyt ja olen todella onnellinen. Tunnen oloni todella virkeäksi. Minusta tuntuu, kuin olisin osunut kultasuoneen, kuin parhaat vuoteni olisivat vasta edessä.”

The Sick, The Dying… And The Dead! julkaistaan 2. syyskuuta. Eilen bändi julkaisi ensimmäisen singlemaistiaisen tulevalta pitkäsoitoltaan. Katso We’ll Be Back -singlen kylkeen tehty musiikkivideo tästä.

Lisää luettavaa