Dave Navarro muistelee erikoista Guns N’ Roses -studiosessiota – ”Yhtäkkiä Axlin ääni ilmaantui jostain tyhjyydestä…”

End Of Days -singlellä soittanut Navarro sai Roselta ohjeita etänä.
16.12.2021 13:07

Vuonna 1999 ilmestyi Arnold Schwarzeneggerin tähdittämä End Of Days -elokuva, jonka soundtrackilla oli kappaleita muun muassa Kornilta, Limp Bizkitiltä, Eminemiltä ja Rob Zombielta. Levyllä oli myös kappale Guns N’ Rosesilta; Oh My God oli yhtyeen ensimmäinen julkaisu sitten vuoden 1993 ”The Spaghetti Incident?” -coverlevyn ja ensimmäinen sitten perustajajäsenten Slashin ja Duff McKaganin sekä vuonna 1990 Steven Adlerin korvanneen Matt Sorumin eroamisen.

Nokkamies Axl Rose työstikin ainoastaan leffan soundtrackia varten tehdyn kappaleen sessiomuusikkojen kanssa, joista osa oli myöhemmin mukana myös Chinese Democracy (2008) albumilla, kuten rumpali Josh Freese ja kitaristit Robin Finck sekä Paul Tobias, joka oli yksi Oh My God -kappaleen pääsäveltäjistä. Kappaleella soittaa myös Jane’s Addictionista sekä Red Hot Chili Peppersistä tuttu Dave Navarro, joka muisteli biisin äänityssessiota tuoreessa Appetite For Distortion -podcastin haastattelussa. Navarro kertoo kokemuksen olleen hyvin eriskummallinen.

”Yhtenä päivänä Axl soitti minulle ja sanoi työskentelevänsä tämän biisin parissa, joka tulee End Of Days -leffaan. Hän kysyi, haluanko soittaa kitaraa siinä ja totesin, että totta hemmetissä! Minulle kerrottiin aika ja paikka, mihin mennä soittokamoineni. Studiossa oli tyyliin 10 ihmistä. Ihmettelin, että missä Axl on? He olivat vain, että: ’Tulossa on, tulossa on. Mutta aloitetaan me jo häntä odotellessa’. Kytkin soittokamat ja istuin alas”, Navarro muistelee.

”He soittivat biisin minulle ja sitten soitin sen pari kertaa läpi. Yhtäkkiä Axlin ääni ilmaantui jostain tyhjyydestä ja takaani kuului: ’Joo, tuo kuulosti hyvältä. Pitäkää tuo”. Axlin ääni kuului puhelimen kaiuttimesta, johon hän puhui kotoaan käsin – hän oli kuunnellut koko session. Sitten hän antoi minulle muutamia ohjeistuksia, soitin biisin vielä pari kertaa ja siinä se. Olimme kaikki innoissamme.”

”Se oli hyvin kummallinen kokemus, mutta rakastan sitä juuri siksi. Se tekee tilanteesta niin paljon muistettavamman ja hauskemman.”

Axl Rose olisi halunnut Navarron mukaan bändiin jo 90-luvun alussa, kun alkuperäiskitaristi Izzy Stradlin erosi. Hänen paikkansa meni kuitenki Gilby Clarkelle eikä Navarro lopulta ollut mukana kuin tällä yhdellä kappaleella. Kitaristi sanoo, ettei ole harmissaan asiasta ja vakuuttaa, ettei olisi siinä elämäntilanteessaan ollut muutenkaan hyvä ja luotettava lisä bändiin.

”Axl todella halusi minut mukaan ja puhuimme lähes päivittäin ideoita pallotellen ja pohtien, miten bändi voisi toimia minun kanssani. Mutta en ollut riittävän läsnä, että siitä olisi tullut mitään. Minulle oli järjestetty koesoitto, jonne en koskaan mennyt, koska olin niin syvällä huumeaddiktiossani enkä yksinkertaisesti voinut mennä paikalle siinä kunnossa”, Navarro myöntää.

”Mutta asiat menivät lopulta miten menivät. Minä liityin Chili Peppersiin ja hauskaa kyllä Flea liittyi myöhemmin Jane’s Addictionin kiertuebasistiksi. Samoin Duff päätyi Jane’s Addictioniin yhden kiertueen ajaksi. Se kaikki on siis jo ollutta ja mennyttä ja nyt olemme osa tätä isoa musikaalista perhettä ja soittaneet toistemme kanssa monissa eri yhteyksissä.”

 

Lisää luettavaa